Oho! Viime vuosha meni jo, joten nyt jos koskaan on aiheellista luoda katsaus siihe, et mitä ihmettä sitä viime vuonna oikei saikaan aikaseks!
Oon lueskellu muutamista plokeista näitä vuosikatsauksia ja niistä päätellen viime vuosi meni iha päi persettä ja muutenki elämä on näinä aikoina silkkaa syöksykierrettä ja nillin nillin! Kun tuossa oikei joutessani eile pohdiskelin, et mitäs sitä oikei tulikaa touhuttua ja mihin kaikkee törmättyä (ai-jai kispe, ai ja vielä kerran jai!) ni suurin osa vuodestaha meni muistaakseni varsin hyvin. Sanosinko jopa, et viime vuosi oli kerrassaan mainio. Mutta kukapa tämmöstä häpiness-paskaa nyt noin vaa uskois, pitäähä tääki väittämä pystyä jotenki numeerisesti todistamaan. Kas näin se män!
(huom. varotus: nyt tulee iha vitusti kuva-aineistoa!)
Tammikuu. Heti vuoden 2014 alkajaisiks suuntasin pisnesmatkalle Bergeniin (Norja 1). Siellähä oli mahtavaa! (mahtavaa 1)
Ja samalla reissulla otettiin myös suunta vuoristoon päin Myrkdalenii (joka on Kari Traan kotimäki ja Karihan on kähein kulekjörer ever!). Siellä tosin suks’reissu päätty ei suinkaa perseellee, vaa naamallee, jonka seurauksena konsultin päätä hieman kolotti seuraavan viikon.
Lunta ootettii myös Jyväskylään, mut ei sitä tullu.
Helmikuussa jatkoin lumen oottelua, mut kun ei sitä tullu ni eikun Pyhälle (mahtavaa 2). Siellä tuliki sitte suksittua suurin osa koko talven suksinnoista. Hädin tuskin sain sata kilsaa täyteen, mikä on aika ujohkoa iha kelle tahansa ihmiselle. Etenki ku muutaman viikon päässä ootteli talven kohokohta, josta olin haaveillu jo useemman vuoden.
Maaliskuussa nimittäi pakattii taas sukset autoo, mut tällä kertaa suuntana pohjosen sijaan Suomen Turku, josta laivalla naapurivaltakuntaan ja edelleen Lillehammeriin (Norja 2). Eessä ootti 53 kilsaa latua tunturin yli, eli Birkebeiner!
(Jos muute oot kattonu Lilyhammeria, ni tuo taustalla näkyvä tönö on se pakoilaisten vastaanottokeskus! hahaha)
Siinä vaiheessa, ku aamulla oli noussu viitosen aikaa ja istu lähtöpaikkaa kohti huristelevassa bussissa, ni kyllähän se kieltämättä hieman pisti vituttamaan (vitutus 1), kun tuli ilmotus että kisa on peruttu tuulen tuiverruksen takia.
(päivän pääuutinen Norjassa 15.3. 2014)
Sitten tulikin jo huhtikuu. En kyllä juurikaa muista, et mitä sillon mahdoin puuhastella. Epäilemättä jotain todella tärkeää! Lokikirjoista kuitenki löytyy merkintöjä muutamasta juoksukisasta ja kävinhän mä oikei puolikkaanki juoksemassa, mutta sen oon jo aktiivisesti unohtanu, sen verran nöyryttävä suoritus sekin oli. Suunnistuskausikin siinä aukes, se sentää onneks suju iha kohtuullisesti (ööö... mahtavaa? vitutus? Norja? Zero points!)
(pääsiäisenä tulee harvemmin Pohjois-Savossa nelistettyä pitkin polkuja, 2014 sekin onnistu!)
(maastopyöräkauden avaus ei tuntunu missää!)
No sitte hiphei toukokuun alussa tuli vihdoin se merkkipaalu ohitettua, jota olin innoissani oottanu jo pari vuotta. Eli mittaristoo kerty viimeinki 35 vuotta ikää ja pääsin näillä näytöillä – eläköön! – veteraanisarjaan! (mahtavaa 3). Ja eiku sitte letti sojossa suunnistuskisoihi käyttämää ikähyvityksiä (eli lyhempiä matkoja) hyödyks. Kisat meniki varsin mainiosti ja ekoissa veteraanien SM-kisoissa rynnistin palkinnoille, peräti viidenneks. Ja kylläpä kispeä laulatti koko matkan Savitaipaleelta kotii! (mahtavaa 4)
Ja oliha siinä jotain kekkereitäki, ni piti välillä kammata tukka!
Kesällä näitä meitsieitä voi kätevästi ottaa Kliion ikkunasta!
Noniin, kesäkuu koitti ja aloin olla varma iskustani. Voitin jotkut peräkylän suunnistuskisatki ja aloin laskeskella, et Venlojen viestissä oon niin saatanan kova, et pois altai! Jukolaa edeltävänä viikonloppuna oli pyöräsuunnistuskisat ja niihin vähä ajotuntumaa hakiessa tuossa lähipoluilla törmäsin mäntyy ja siinähän se Jukola ja kesäkuu oliki sitte taputeltu. Pakaralihaksee tuli joku hermovaurio, joka oli nii helvetin kivulias ettei hetkee ookkaa ja josta toipumisee meni 4 viikkoo (vitutus 2).
Pikanttina yksityiskohtana kerrottakoon: maastosta kotiin raahautumisen jälkeen sattu joka paikkaa sen verran saatanasti, et yöllä toiletissa käydessä kupsahin taju kankaalle. Onneks meiän huussi on nii kapee, et pysyin pöntöllä vaikka pää kolahti seinää vaste, hahahaa. Sieltä se ratsuväki sitte kävi mut herättelemässä, kun kopsahuksen jälkee oli tullu hiljasta.
No jos en pystyny muutaku hiljallee raahautumaa paikasta toisee, ni tulihan siinä ennen juhannusta poikettua Oslossa (3) ja juhannuksena kuntoutin itseäni vesijuoksemalla märkäpuvussa anopin tarjoillessa laiturilta herkkuja. (mahtavaa 5)
(uimavalvojalla on myös tärkeä rooli kuntoutuksen onnistumiseksi!)
Heinäkuussa tokenin vihdoin taas liikkeelle ja ai että oli mahtavaa (6) juosta!
(tässä tosin juoksemisen sijaan toimin juoksukisan virallisena ajanottajana, kello ja kaikki!)
Ja vielä mahtavampaa (7) oli pakata aurinkorillit nenälle ja sortsit jalkaa ja lähtee kattomaan Tuuria! Ja ei tällä kertaa kyseessä ei ollu se Keskis Vesan kolosseum, vaan ihka oikee Tour de France! Vauhtia haettii hieman Espanjan kautta ja sieltä sitten Etelä-Franskaan Biarritzin kulmille asuttamaan tyylikästä villaa.
(arvaa oltiinko tuolla ammeessa aina enstöiksee pommilla, ku saavuttii takas kämpille?)
Ja arvaa kuinka siistiä oli vihdoin nähdä livenä tuur, jota on kytänny kotisohvalla joka kesä!
Kotimatkalla kävin koittamassa tuuriani pyöräsuunnistuksen SM-kisoissa ja toiseks viimesellä rastilla tapahtuneen kevyen ajatuspierun johdosta kultamitali vaihtu kuutos-sijaan ja vitutus (3) oliki sen mukasta.
Sitten koitti elokuu ja kun olin tointunu vihdoin juoksukykyseks, ni eessä oliki kesän en-tiiä-kuinka-mones kohokohta: tunturimaraton Pyhällä! (mahtavinta 8!). Siellä nelistin pitkin tunturin polkuja ja olin onnelline! Voi jee jee.
(en meinannu pysyä housuissani ees ennen starttia!)
(huomasitko, tässä jo vedetään loppukiriä)
Muutamia suunnistuskisojakin kävin vipeltämässä, sain jopa aluemestaruus-taistoistakin jonkun medaljongin käteeni.
Elokuun jälkeen on tapana tulla syyskuu, nii viime vuonnaki! Kävin siinä ens töikseni Oslossa (4) ja sitte suunnistuksen pitkän matkan SM-kisassa näyttämässä kaapin paikan. Nimittäi ittelleni. Se kaappi näkykin olevan tuolla kammarin peränurkassa, johon tuijotin kisan jälkee loppuillan, kun vitutti (4) se eksymine nii paljo, ettei hetkee ookkaa.
Mut ei siinä kauaa kerenny tuijotella, ku piti nousta pyörän selkää ja lähtee koittamaa uuestaa tuuriaan pyöräsuunnistuksen SM-kisoihi. Ja tällä kertaa tuli ajettua sen verran mainio veto, et kaulaa ripustettii kultamitali. Uu-jee! Se oli kerrassaan: mahtavaa (9). Ja vielä seuraavana viikonloppuna suunnistuksen SM-sprintissä ennätin viimeselle palkintosijalle kuutokseks, ni olihan se, totta tosiaan: mahtavaa (10)!
(kultamitalistilla on oikeaoppisesti housussa hieman kakkaa!)
Sitte tuli lokakuu ja käväsin taas Oslossa (5) ja kun olin nii vauhdin hurmaan päässy, ni päätin nelistää vielä koko rahalla Jämin suunnistusmaratoonissa kauden päätösvetona 25 km. Ja, sehän oli vaan: mahtavaa (11)!
Marraskuussa en tehny oikeestaa muuta ku juoksin pitkin Vaajakosken mettiä (joka sekin oli mahtavaa! (12)) ja vähä napsuttelin näönvuoks aateekoota aina välillä, et vois laskuttaa asiakkaita. Juoksu maitto ja matka taittu!
Joulukuussa kävin ensteks itsenäisyyspäivänä Pyhällä (mahtavaa 13!) lykkimässä enemmän, kun edellistalvena yhteensä. Ja sitte vielä joulun jälkee takasi Pyhälle lykkimään viikon verran lisää (14!).
(31.12.2014 sain aikaseks vihdoin sen, mitä oon meinannu jo voivittu varmaa 10 vuotta: lykin Pyhältä Luostolle ja takasi 57km. Hiphei!)
Ja laitetaampa loppuun vielä todistusaineistoa, että vuoden 2014 aikana kispe havaittiin ainaki kerra muissa ku urheilukuoseissa!
Siinähä se vuosi oliki. Ja yhteenvetona voidaan todeta:
Vitutus 4, Norja 5, mahtavaa 14!
Näin selkein lukemin on siis tieteellisestikin pitävästi todistettu, että vuosi 2014 kisperin elämässä oli varsin mainio!
Mites sulla?
Kommentit