Moi, viimeks jo hekuimoinki tulevaa kisakautta. Mut ehinki tässä välillä jo avata ja päättää yhen kisakauden. Ja koska se jos mikä oli nii mahtavaa, nii lienee perinteisen kisaraportin aika! Uujee.

randomainos.jpg

Juu, yllä mainittu kisa oli merkitty kalenteriin jo talvella. Ja olinkin valmistautunu siihen erityisen huolellisesti. Alotin valmistautumisen tekemällä inventaarin tarvittavista välineistä sekä taidoista. Tässä analyysin tulokset:

  • tarvittavat välineet: puuttuu
  • tarvittavat taidot: puuttuu

Eli valmiina oltiin!

No kerrottakoon vielä mitä randonnée oikei on, koska ei se ny varsinaisesti yleistietoon kuulu. Lajia kutsutaan kavereiden kesken randoksi, ulkomaaksi ymmärtääkseni myös ski mountaineering -termillä. Koska Suomessa nuo vuoristot on vähän vähissä, niin voishan sitä kutsua vaikka tunturihiihdoks. No oli nimi mikä tahansa, idea on että tunturiin / vuorille / karttaan on jollain tapaa merkattu reitti, joka kiertää seudun parhaat mäet. Ja se reitti pitää suoritua jollain teräskanttisilla menopeleillä omin voimin mahdollisimman vikkelästi. Jos tosissaan meinaa kisata, niin jalassa on jotkut ketterät alppisuksen tyyliset ja nilkasta joustavat monot. Lautailijat käyttää ylämäessä joko lumikenkiä, tai sitten semmosta keskeltä halkeavaa lautaa. Ja sinne suksen pohjii laitetaan ylämäkee semmonen vekkuli nousukarva (jota on mukava silitellä!) ja sitte alamäessä karvat reppuu ja muna-asennossa viiletetää puita väistellen kohti laaksoa.

villelaskee.jpg
(tässä kuvassa ei tosin viiletä kispe, vaan talouden kovempi puitten väistelijä. Mutta kisareittiä kuitenki!)

No kuten inventaarissa totesin, mulla puuttu kalusto. En viiti kisasuksilla (siis hiihtoon tarkotetuilla) oikei lähtee tuntureitten vallotukseen, eikä niissä oo teräskanttejakaa. En myöskää halua käyttää alppivehkeitä, koska, no, ne on nii urpot ja painavat. Mutta eipä hätää, viime metreillä pelastus löyty, mistäs muualtakaa ku Mikkelistä Savon Suksistudiolta (kispen virallinen gearin toimittaja!). Siellä käteen (tai jalkaa, miten sen ottaa!) lyötiin adventure-malliston sukset ja monot, nappasin vielä teleskooppi-sauvatki hyllystä mukaa ja eiku kohti pohjosta! 

Selvennettäköö seki vielä, että adventure-mallisto on juuriki sitä suksiseikkailua parhaimmillaa. Sukset on semmoset hiihto- ja alppisuksen puolivälistä olevat. Monot tämmöset iha saatanan rumat erämies-tyyliset ja side on kiinni vaan monon kärjestä.

Eli eka kohta puuttuvista ominaisuuksista voitiin ruksia yli. Enää puuttu se toine ja laskeskelin, ettei sitä nii tartte. Pyhälle saavuttii pääsiäissunnuntaina ja alotin kisaan valmistelut hiihtämällä (latuja pitki) keskiviikkoo mennessä jonkun reilun 10 tuntia. Ja kelit ja ladut oli muuten hiihtoon aivan timanttiset. Kyllä kelpasi painaa menemään!

IMG_2943.jpg

Torstaina kävin sitte ottamassa ekat vaappuvat kokeilut adventure-kalustolla, hahahaa se oliki melkosta! Ehämmää osannu tehä käännöstä! Ladulla hallitsen (joten kuten) askeltamisen tiukoissa kurveissa, mut ilmeisesti sillä tyylillä ei kovin pitkällä pötki tunturia alas lasettaessa. Ylämäet sen sijaa ei ollu mikää ongelma, joten kisataktiikka oli selvä: isken nousussa.

IMG_2939.jpg

Perjantaina harjottelin vähä lisää. Selvisin lähimmältä tunturilta alas ja saatoin jopa onnistua tekemää muutaman käännöksenki. Illalla oli ohjelmassa kisaverryttelynä sprintti, jossa painettii Pyhätunturin rinnettä pitki tunturin laelle. Tässä kisassa annoin vähä liikaa tasotusta epäsopivilla karvoilla, mut olin kuitenki kolmantena maalissa. Aikaa meni muistaakseni jotai vartin verran, voittajasällin tikatessa sinne kymmenessä minsassa.

No sitten päästii vihdoin asiaan!

Lauantai-aamu valkeni ja voi mahotonta. Aivan timanttinen keli! Sininen taivas, aurinko porotti ja hanget hohtavat nietokset edellisillan lumentuuppauksen jäljiltä. Ja kispen suksen pohjassa kunnon karvat, tästä ei voinu tulla ku täydellistä! Reitillä oli luvassa neljä tunturia. Tai oikeestaan kolme, koska eka ja viimenen nousu oli saman tunturin päälle. Matkaa luvassa jotain 13 kilsan luokkaa. Ja eväät mitotin reppuu maksimissaa viien tunnin tarvetta silmällä pitäen.

Starttiviivalle ilmesty kymmenkunta tyyppiä ja alkohan siinä kieltämättä kuumottaa. Peli oli sinäänsä selvä: jos meinasin voittaa, oli nousuissa iskettävä tosissaan, sillä alamäen vaappumisissa ja pitkissä kaarroksissani annoin aavistuksen liikaa tasotusta. Ja tottakai aioin. Hahahaa

Sitte mentiin! Lähtö oli rinneravintolan nurkalta ja ensitöikseen tuupattiin laskettelurinnettä pitkin sinne tunturin päälle. Kyllähän siinä jo ihan kivasti sai konetta käynnisteltyä ja porukka alko suht hyvin harvenemaan. Otin tarkotuksella vähä rauhallisemmi, kun en oikei tienny kuinka kova koitos siellä eessä oottikaa. Ekan nousun päällä olin kuuentena, tosin eellä menevät siinä ihan näköpiirissä (paitsi kisan nopein, joka hävis ku se kuuluisa pieru sinne tunturii). Tässä kohassa aloin kuitenki jo taktikoimaa ja tungin karvat reppuu monta sataa metriä muita aikasemmi. Ilman karvojaha pääsee paljo kovempaa ja mun seikkailusuksien pohjassa on suomut, jolla saa suksen pitämää jotenkuten tasasella. Suihkin siis karanneet selät kiinni ja ekaan laskuun singahdin kolmantena.

laskumoodi.jpg
(tälläviisii irrotetaan karvat suksen pohjasta!)

No siinä alamäessähä kävi just niinku olin ounastellukki. Vedin lipat melkei samantei ja sieltä hangesta esiin möngittyäni olinki neljäntenä. Sitte eiku vaa takaa-ajoon ja jotenki ihmeen kaupalla pysyin loppulaskun pystyssä ja onnistuin jopa ohittamaan sen eellä menneen! Laskun jälkeen oli joku puolen kilsan pätkä melko tasasta ja tää oli mun toinen iskunpaikka. Muuthan joutu vetämään skinit alle, mutta mää iskin kun joku Mietaa menemää niillä suomuillani. Karkuun, tottakai. Kävin tässä jopa kakkossijalla, mutta tipahin taas kolmoseks kun aloin kaivelemaa karvoja repusta.

Sitten alko pitkä nousu Noitatunturille. Täähän oli yks kisan hienoimmista paikoista. Aivan saatanan komeet maisemat joka suuntaan. Ja muutenki vaa aivan mahtavaa. Tässä kohalla piti alkaa vähä pohdiskelemaa myös vauhinjakoa, että kestänkö tätä tahtia maalii. Vai pitäskö iskee vielä kovempaa. Eellä, parin sadan metrin päässä, näky kakkossija ja kun tunturin harjalla vilkuilin vähä taakse, ni eipä yllättäen näkynykkää takaa-ajajia missää. Ja siitähä innostuin, että jumalauta määhä oon palkintopallilla, ei mua ny nii kaukaa enää kukaa saa kiinni. Iskin kuitenki menemää vaa iskemisen ja elämisen riemusta. Tunturissa oli kertakaikkisen parasta! Noitatunturin päällä olevalle rastille saavuin samaan aikaan, kun kakkosena ollu sälli lähti sieltä laskemaan. Aikaa oli kulunu noin tunti. 

Nyt koitti sitte kisan kuumottavin paikka. Nimittäi lasku alas Noitatunturilta. Karvat reppuu, panaania suuhu, kypärä päähä ja kohti laskua. Noitatunturin yläosa oli melko iisiä, mut alareuna ennen Pikkukurua on yllättävän jyrkkä ja tihee. Ja tiedossa oli, ettei siellä aivan mahu askeltamalla kääntyilemää. Kaaduin tietenki siellä yläosassa jo, mut sieltä sitte tarmokkaasti sinnittelin ja vaapuin sen loppulaskun, vaikka ehkä kauneimmista laskulinjoista ei palkintoa ollu luvassa. Kaaduin pari kertaa vielä iha vaa kaatuilun riemusta, kun kerran vauhtiin pääsin ja sitte hiphei olin vihdoin kurun pohjalla.

IMG_5158%202.jpg
(iske iske, kispe!  - tuossa taustalla näkyy sitä Noitatunturin alaosaa)

Pikkukurussa rastilta leima, karvat repusta esiin ja kohti seuraavaa tunturia, nimeltää Ukonhattu. Myös tän tunturin alareuna oli melko jyrkkä ja meno oli hetkittäi voimailutyyppistä (ks. ylläoleva kuva). Mutta eiku vaa sukset suhimaa ja pääsin sinne tunturin laelle. Ukonhatussa on kaks huippua ja siellä päällä semmonen mukava harjanne. Ekalla huipulla taas rastilta leima, karvat reppuu, kaakaoo kurkusta alas ja Mietaa lähti painamaa! 

pyharando%202.jpg

Olo oli varsin mainio ja muutenki oli nii hauskaa, että harvemmin kisassa onkaa. Ukonhatun harjannetta pääs painaltamaa myötätuuleen ja toisen huipun rastilla ootti oikei toimitsijakomitea, joka tarjos janoiselle kisaajalle jallua. Hahahaa. Ehkä laskuissa se lisärohkasu olis voinu olla paikallaa, mut tyydyin omiin juomiin. Näillä main tuli kaks tuntia täytee.

ukonhatturasti.jpg

Olin edellisenä päivänä käyny treenaamassa sen Ukonhatulta alastulon Isokuruun, joten tiesin mitä tuleman pitää. Toimitsijat vielä huuteli perää että ooha varovaine! Hahahaa, ilmeisesti habituksesta saattoi päätellä, että suksiseikkailua on taas luvassa. Ja olihan sitä! Jos oikei muistan, nii en kaatunu tässä laskussa lainkaa. Saattaa tosin olla, että aika on jo kullannu muistot. No joka tapauksessa kun sieltä oli suoriuduttu alas vuorossa oli erikoisosuus, jossa Isokurun reuna noustiin ylös sukset olalla. Tän oli tietty etukäteen laskenu taas omaan laariin, kun mun sukset on nii kevyet, et ne olalla vois vaikka juosta. No en tosin juossu, mutta sieltä painalsin ylös kuitenki iha reipasta haipakkaa. Tosin piti ottaa kiri senkin takia, et ehin käyä kurun kodalla olevassa huussissa! hahaa.

Sitte alkoki viimene koitos. Laskeskelin, et voisin ehtiä jopa alle kolmeen tuntii maaliin. Mut vielä oli noustava sinne Pyhän laskettelurinteen päälle. Ja se kohta mistä sinne noustii oli tietty iha saatanan jyrkkä ja siihe paisto aurinkoki iha mukavasti. Ja tulihan se sieltä, nimittäi klassinen keskustelu itsensä kanssa.

- Kyllä sää jaksat. Kyllä sää jaksat! 

No kyllähän mää jaksoin, vaikka aika punasella siinä alettii olemaan. Onneks edellä menneet oli siksakannu siihe hyvän ladun, ni ei tarvinu miettiä, saati suunnitella mitää. Senku vaa tuijotti sitä uraa ja polki menemää. Välillä piti pitää juomatauko ja avata kaikki vetskarit mitä kuoseista löyty, mutta sitte taas jatku takomine. Ja kyllähän se tunturin laki sieltä alkoi viimein pilkottaa. Ja sieltähä se rastiki löyty.

rastitoppi.jpg

Karvat viimesen kerran reppuu, kypärä päähä ja kohti loppukiriä. Luvassa oli lasku tunturin toiselle puolelle Aittakuruun, jossa on ehkä Pyhän jyrkin rinne. Ja sen sai iha ite valita painaako suoraa alas, vai kiertääkö kurun takareunan kautta loivempia reittejä. Arvaa vaa kumman Mietaa valitsi. Arvelin et pääsen nopsemmin sieltä kurusta pois kun ei oo katkennu sekä suksi että jalka. Sitte vielä toinen lyhyt sukset olalla -osuus ja viimeseltä rastilta leima. Ja siitä vaa kiemurreltii kohti Pyhä Wursti -ravintelin terassia, jossa maaliviiva ootti. Voihan hiphei! 

IMG_2968.jpg
(kärkikolmikon monovalinnoissa oli kieltämättä hieman eroja!)

Saavuin maaliin kolmantena, naisten kisan ekana. Ja olihan se mahtavaa! (hahaa kaiken lisäks jaossa oli epäviralliset suomenmestaruudet, joten mikäpä siellä pousaillessa! hohoo). Ei nyt varsinaisesti olis tarvinu ees iha kaikkee iskee, eroa seuraavaan maaliin tulijaan oli melkei puoli tuntia. Edellä menneisiiki saman verran (taisin siis hieman antaa tasotusta niissä laskuissa, jos joku muistaa nii olin Noitatunturilla vielä sen kakkosen kannassa). Alle kolmeen tuntiin en tosin ehtiny, aikaa meni 3.08. Matkaa kerty kilikellon mukaan 13,5 kilsaa ja nousua yhteensä 930 metriä. Ja olo oli kerrassaan mainio!

Ja kun aurinko paisto edellee, ni siellähä sitte terassilla meni loppupäivä. Taisin syödä pari munkkiaki! 

Siihen se talvikausi sitte kispen osalta päätty. Iha timanttinen lopetus, indiid!