Moi,
viikonloppuna oliki kauden yks kohokohta, nimittäin syksyinen kirmaus Vuokatin maastoissa. Matkana oli 20 kilsaa ja reitille osui (Kekkosen jalanjäljissä) 13 vaaran lakea. Jos puolimaradoonin mitat ei iha horisontaalisti täyttynykkää, ni onneks noususumma oli kuitennii kepeät 900 metriä, ni aika liki päästii! Ja reitti oli pääosin  kivikkoista ja juurakkoista kinttupolkua, eli juuri sitä mitä pitääki.
Juu, no valmistautumine tosiaa meni iha päin persettä hienosti. Olin noin 14 kilpailua edeltävää vuorokautta kipee ja viimeistelyharjotukset tuli siis tehtyä hyvissä ajoin. Samoin lepoa oli sopivasti, joten edellispäivän arvuuttelun päätteeks päätin osallistua kilvoitteluun!

Lähtölaukaus tähä karkeloo ammuttii (tai oikeestaa huudahdettiin klassisella HEP komennuksella) 20 kilsan päässä Vuokatista lauantai aamutuimaan klo 8. Kerrassaa loistavaa, että lähetää kerranki ajoissa matkaa, eikä ootella vittuisoikoo johonki puolillepäivi et kaikki laiskajaakotki herää. No oliha se tunnelma tietty hiema vilune starttia ootellessa, mut eiku takki nurkkaa ja matkaan!



Oon analysoinu omat heikkoudet ja vahvuudet juoksijana, jotka on nämä:
- heikkoudet: ylämäet
- vahvuudet: alamäet (jos olis alamäkijuoksun SM-kisat ni voittaisin ne iha salettii)

Ja tän itsetutkiskelun perusteella olin myös laatinu kisaan oikei taktiikan:
- ensmäiset parikilsaa käytän verryttelyy ja annan kovimpien kaahareiden kadota näköpiiristä
- ylämäet semmosta tahtia kun satun pääsemää
- alamäessä ohitan kaikki

Kisassahan tosiaan oli se 900 metriä nousua, mut aika moni näytti unohtaneen et matkalla todennäkösesti on myös saman verran laskua (itse asiassa sitä oli enemmä, ku lopuks nelistettii vielä Vuokatinrinne alas). Jos kohta olin määki kuvitellu et juoksisin ne ylämäet, mut ei siellä kyllä ketää juoksijoita näkyny. Ne vaaran rinteet oli nimittäi yllättävän jyrkkiä. Ja jos siellä lommoposkiset ravihevoset jättiki mut kun nallin kalliolle kun välillä paineltiin metsäautoteitä, ni eihä niillä ollu kerrassa mitää jakoa jollai saatanan slikseillä lenkkareilla ku alettii alamäessä mittamaa et kuka on kuka! (salainen ase nr 2: nastarit!)

Matka taittu varsin mukavasti ja vaikka ylämäessä väsyttiki, ni alamäessä ja pitkospuilla sai revitellä sitte aina koko rahan edestä. Varsinaista tasasta osuutta matkalla ei kovin montaa metriä ollukkaa. Ja jos vertaa suoritusta esim. siihe heinäkuiseen painajaismaisee puolimaratoonii, ni meno oli mitä mahtavinta. Ei koskenu, ei vituttanu eikä tullu keskeyttämine ees missää kohassa mielee. Koitin pitää lukua et monenko vaaran yli oli jo noustu, mut taisin tipahtaa laskuista ehkä kolmannen kohalla. Sen jälkee keskityin vaan seuraavaan juottopisteesee. Pari kilsaa ennen maalia alko lopulta hieman matka painamaa ja tipahin palkintopallilta viimesellä kilsalla.

No yhtä kaikki, kerrassaan mahtava kisa. Maaliin ehin just alle 2,5 tunnissa ja vointi oli mainio (josta vois ehkä päätellä, että maastojuoksu soveltuu mulle aavistuksen katujuoksua paremmin). Kakkossijakaa ei jääny ku parin kolmen minsan päähä, voittaja sentää oli vedelly omille kymmenluvuillee. Vielä kisajärjestäjän tarjooma soppa suuhun ja eikun kohti anoppilaa saunomaan. Eikä kello ollu ees vielä puoltapäivää. Arvaappa kuinka mahtavaa oli loppupäivä maata sohvalla!

heivain!
t. kispe