Nyt aionkin kertoa miten paska idea toteutetaan!

Kävinpä siis viime lavvantaina juoksemassa elämäni toisen ns. polku-ultrakisan. Ja ultraksihan piisaa kun kisareitti on metrin pitempi kun maraton. No tämä Ultra Pirineun maraton sarja oli 45 kilsaa ja kisakeskuksena Pyreneiden vuorten syleilyssä sijaitseva Bellverin kylä. Kisareitin profiili oli aika selkee: ensin tempastaan sinne yläilmoihi puolimatkaan ja sitte sinnitellää sieltä alas. Aivan helppoa!

perfil.jpg

Kilikello soi aamulla kello kuusi ja sitten nautinkin maittavan aamupalan. Jos joku ei tiennyt, niin viime päivinä ennen pitkiä kisoja hitaita on ainoostaan jalat ja ruokapöydässä kandee satsata nopeisiin hiilareihin (kaurapuuroa syyää sitte talven pimeinä aamuina!) Aamun menjyyssä oli nopean kaffeen kaverina herkkuvoikkuleita sekä urheilumehua!

IMG_4796%20%28kopio%29.jpg
#nutella <3

Sitten eikun pullollinen maitua lapselle, juoksutamineet ylle,edellisiltana pakattu reppu selkään ja kohti seikkailua! Puoli kasilta joukkue kokoontui pihalla ja siitä marssittiin korttelin päähän lähtöaukiolle. Näissä pitkissä kisoissa on se hyvä puoli, ettei tartte verrytellä! 

vamos.jpg
#vamos #squad

Lähtö - 10 km
Kasilta kuuluttaja huusi tres, dos, uuno ja sitte mentiin! Kisan ekat kilsat oli asvaltilla, kun lähettiin kyliltä kohti vuoria. Taktiikkana oli lähteä suht rauhallisesti matkaan ja tää taktiikka osottautuki hieman paskaks. Nimittäin jäin sinne jälkijunaan ja siellä mentiinki sitte niin hiljaa, että alko jo vähä jurppimaan. Eikä siellä oikei mahtunu ohittelemaankaa, kun siirrytiin vuoria kohti nouseville poluille. Elimistö alko siinä kuitenki heräillä ja ei aikaakaan, kun aamuinen kakkakello jo kilahtikin! Onneks siinä pysty helposti poikkeamaan lähimmän puskan taakse asioille.

Eka huoltopaikka oli 10 kilsan kohalla ja sinne päästäkseen piti nousta 700 metriä. Meno oli niin verkkasta, että eipä se kovin ihmeeltä tuntunu, saati että siinä olisi aivan uupunu. Noin kilsa ennen huoltoa alko alamäki ja siinä meno alkoi maittamaan varsin hyvin ja ruuhkatki vähä hellitti, niin sai painella omaa vauhtia ja nautiskella. Olin arvioinu saapuvani ruoka-apajille ajassa 1.40 ja kello näyttiki 1.45 kun sinne pääsin. Joten hitaasta junasta huolimatta ihan kohtuu ajassa olin paikalla. Sijotus oli tässä kohtaa 801. (eli melkei viimene!)

10 - 24 km
Tää pätkä oli ennakkoaavisteluissa se pahin. Seuraavaan huoltoon oli 14 kilsaa matkaa ja nousua tällä pätkällä kerty 1400 metriä. Yllättäen ne nousut ei ollukaan nii pahoja, kun olin kuvitellu. Mut välillä jono jopa pysähteli ja muutenki oman vauhdin pito oli yllättävän hankalaa, ku edellämenijät tukki reittiä. Maisemat oli kuitenki varsin hienoja ja niitä jopa kerkes vähä ihastelemaanki. Siellä vuoren harjanteella tuuli aika kovaa ja olikin oikein mukava kaivaa repusta takki päälle ja survoa huppu päässä menemään. Aikaa säästäkseni vedin takin suoraan repun päälle, ni ei tarttenu nii säätää! 
Olo oli edelleen ihan mainio ja onneks siellä tuli myös semmosta nummimaista pätkää, niin ohitteluki kävi helpommaks ja sai painella omaa kyytiä. Tosin se oma kyyti nyt ei mitenkää erityisen kovaa ollu.

mp16.jpg

FullSizeRender.jpg

Pari kilsaa ennen huoltoa ohitettiin reitin korkein kohta (ks. kuva yllä) ja siitä merkistä alettiin pudottaa suht jyrkkää harjannetta suoraan alas. Ja siellä oli kyllä taas tien tukkoja vaikka kuinka, mutta onneks siinä irtokivirinteessä pysty hakemaan myös omia ajolinjoja, joten aika haipakkaa sieltä tultiinki kohti alhaalla siintävää huoltopaikkaa. Kello näytti huoltoasemalla 4.40 ja sijotus oli 737. Eikun koukakoulaa kurkusta alas ja juomapullot taas täyteen menomehua. Tästä eteenpäin ei ollukkaa ku alamäkeä, senkun vaan vyöryisi kohti maalia! Eikun sauvat reppuu ja menoks.

24 - 34 km
Tää pätkä oli ennakkokaavailuissa helpoin, koko matka seuraavaan huoltoon alamäkee! Ja kun sai vähän jäykistyneet kintut virkoamaan siihen loikotukseen, niin sittenhän meno alkokin maittaa. Ja vielä kun eellä polku oli vapaa, niin senkun päästeli menemään. Kylläpä oli mukavaa! Jossain polunmutkassa heitin klassisesti kyljelleen kun liukastuin lehmänpaskaan. Hahahah. No tietty sitte sain taas edellä menneen letkan hännän kiinni ja piti ootella leveempiä pätkiä, että pääs ohi. Pari kilsaa ennen huoltoa polku muuttuki todella jyrkäks betonitieks (ne on jotenki tosi mukavia jalan alla!) ja mun askel alko aika nopeesti lyhenemää. Ja ei aikakaa, ku kispen lennokas alamäkiaskel oli muuttunu suhteellisen lyhyeks köpöstelyks ja sieltä alko takaa puskea väkeä ohi! Voihan saakeli. Huoltoon saavuin kun kello näytti kuus tuntia ja sijotus 690. Ja olihan se oikein mukavaa, ku siellä oli huoltomiehet oottamassa ja Suomen lippukin heilu. 

#kuvaoliskiva

34 - 40 km
Huollosta lähtiessä mainitsin huoltomiehille, että olo alkaa olla hieman perseestä ja saattaapi olla, että ihan kohta alan kanttaamaan. Ja eipä aikaakaan, kun voimat alko hiipumaan. Ja aika tarkalleen 6,5 tunnin kohalla kamelilta katkes selkä. Tai siihen asti mun kunto kesti, sitte alkoki mielenkiintonen osio kisassa. Reitti oli periaatteessa aika tasasta, mutta oikeesti se nousi kokoajan sillä viisii hivuttamalla noin 300 metriä korkeemmalle ja piti ottaa sauvatki taas kätee. Koitin vielä juosta kaikki tasaset paikat, ainaki sillä viisii et tonne seuraavalle merkille asti! Mut ylämäkeen en jaksanu juosta enää yhtää. Onneks oliki ne sauvat käsissä, ni survoin sitte niillä minkä jaksoin. Käsissä oli vielä voimia, joten aikamoiseks hakkaamiseks se meniki. En tosin tiiä vauhdittiko se varsinaisesti menoa mitenkää, mut ainaki omassa päässä tuntu, et koitan vielä olla tarmokas. Tässähä ei tosiaa ollu ku 6 km seuraavaan huoltoon ja 11 kilsaa maaliin, joten laskeskelin et mähän ehin hyvin alle kaheksassa tunnissa perille. Senku vaan sinnikkäästi teputan eteenpäi. 

Kilsa ennen sitä viimestä huoltoa oli semmonen kunnon penkka kuitenki noustavana. Semmonen reilu 100 nousumetriä ja siihen hyydyin lopullisesti. Voi saatanan saatana, että mää en meinannu päästä sitä ylös. Teki vaa mieli käyä maahan istumaa ja jokaine askel oli edellistä lyhempi (ja hitaampi). Päässä ei oikeestaa ollu enää muuta ajatusta (sen "voi saatanan saatanan" lisäks) kun: älä pysähy. Ja sitä ku hoki vaan ja tuijotti siihe mihi seuraava askel osuu, ni lopulta sain hilauduttua sinne mäen päälle. Ja jopa ohitin kaks vielä väsyneempää kulkijaa siinä nousussa - tosin takaa tuli myös aika virkeitä naisia oikei heittämällä ohi. Ja aijjai, sielläpä huolto sitte mäen laella ootti ja taisin muutaman kupin juoda taas koukakoulaa. Ja läksiäislahjaks tungin kourallisen suolakaloja suuhuni ja hieman tais yskittääki. Tässä kohassa ei ollu virallista väliaikaa, eikä sijotusta.

#kylläsääjaksat

40 - 45 km (Maali)
Olo oli todellakin aivan perseestä. Olin aivan lopen uupunu ja jalat semmoset juoksukelvottomat pökkelöt, jotka ei totellu polvesta alaspäi. Koita ny semmosilla sitte. Koitin kuitenki ja onnistuin jopa juoksemaan siinä semmosia parin sadan metrin pätkiä (!!) kunnes piti aina vähä ottaa kävelyaskeleita. Eessä ootti pari kilsaa tasasta ja viimene alamäki - ja vielä haarukassa oleva kaheksan tunnin alitus. Näillä main tuli taas ohitettua maratonin virstanpylväs ja tällä kertaa sain tusattua siihe aikaa 7.20 h. Enää kolme kilsaa maalii ja sit tää riemuretki olis ohi! Ja viimein se alamäki alko ja mun kello näytti että oltii jo viimesellä kilsalla, voi jehna miten parasta. Kohta tää loppuu!
Sitte päästii sinne kylän raitille ja kattelin, että nyt ei kyllä näy sitä kisahallia, minkä pihassa maalialue on.. Ja matkamittarissa alko olla jo yli 45 kilsaa. Ja sitte (sanonko? no sanon!) voi saatanan saatana, se reitti kurvas ulos sieltä kylästä ja semmosen horisonttii jatkuvan pellon halki! Jumalauta se maalikylä oli vasta siellä tulossa! No jos kamelin selkä oli katkennu jo siellä vähä aiemmi, ni tässä kävi vielä jotai pahempaa. En tiiä millä vertauskuvalla sitä kutsutaa, mutta alko vituttaa nii mahottomasti ja askel ei varsinaisesti muuttunu entistä kevyemmäks. No eihä siinä auttanu ku pistellä tossua toisen etee, ku maalikuulutukset sentää alko sieltä horisontista kuulua. (mun kello oli jotenki seonnu viimesen nousun alla ja näytti ne loppukilsat miten sattuu.. toim.huom)

IMG_9775%20%28kopio%29.jpg
#kyllähänsenaurattaakunmaalinäkyy

Ja sitte lopultaki näin sen maalikaaren ja siellähä oli huoltomiehetki ladun varrella mua kannustamassa. Onneks viimene 50 metriä kohti maalia oli reipasta alamäkee ja ihmiset taputti käsiään, ni löysin jopa vielä jonkun ns. loppukiriaskelee siihe (eli nostin polvea pari senttiä korkeemmalle) ja tömistelin sinne maaliin ja heilutin vähä käsiä. Ja ai että mite mahtavaa, kun sai vihdoinki lopettaa sen taivalluksen ja käyä nojailemaa lähimpää aitaa. Ja arvatkaapa paljo kello näytti? Ni 8.04 
Jumankauta sain kaks tuntia kulumaa siinä viimesellä 11,7 kilsalla. Onkohan kukaan koskaa maailman historiassa käyttäny nii kauan siihe matkaan? Loppusijotus oli 669. joka nyt ei ollut kovin mairitteleva noin 1000 lähtijän joukossa.

IMG_9769%20%28kopio%29.jpg
#sillälailla

Maalissa onneks ootti huoltojoukot ja kisatoverit (jotka oli tullu maalii jo kauan sitte) ja siinä vähä vaihettii kuulumisia. Ei oikei järjestäjän tarjoomat makkarat maittanu, joten lähinki sitte siitä köpöstelemää ähkien ja puhisten kohti hotellia. Vieläki vähä vitutti, mutta sitte ku vihdoin pääs suihkuu ja sohvalle makoilemaa (ja sai erinäisiä ruokia suuhunsa) ni elämä alko taas voittamaa. Ja kuten tunnettua, aika kultaa muistot ja reilu tunti maalin tulon jälkeen päivän koitos alkoki jo tuntumaa iha kohtuulliselta suoritukselta. Etenki ottaen huomioo kaikki lieventävät asianhaarat! hahahah, sen pituinen se. 

#enskesänäkulkee