Jo oli aikakin! Nimittäi kääriä kisakausi 2014 sellofaanii ja koipalloihi. Kauhia takaiskukin tuli vielä koettua loppumetreillä, kun SM-yösuunnistukset jäi niiskuneidiltä välii. Mut kompensoin menetystä nelistämällä tuossa männälauantaina Jämin komeilla kankailla ns. suunnistusmaratoonin. Naisten kisasarjassa matkaa tarjottii 18 kilsaa, mut eihä se riitä, joten änkesin kuntosarjaan, jossa sai vastinetta rahnalle koko rahnan eestä. Matkaa oli luvassa 25,5 kilsaa, rasteja 28 ja juomarastilla luvassa urheilumehua ja rusinoita. Voiko siis mitää hienompaa olla!

jamikangas-normal.jpg
Jos joku ei tiiä miltä Jämin kankaat näyttää, ni tältä!

Ja kun se kerran nii hienoo oli, nii kerronki asiasta tarkemmi!

Lähtölaukaus kajahti klo 11 Suomen aikaa ja olin saanu lähtöpaikan hienosti kaikkein takimmaisesta rivistä. Siinä sitte k-pisteelle rynniessä kerkes jo muutaman ohitella. Ja kun kerta maasto oli nii mahtava ja olin saanu kisaohjeeks et vedä täysillä, ni eiku antaa mennä vaa! Eka juomapaikka oli kolmosrastilla, jossai 3,5 kilsan kohalla ja siellä kello näytti reipasta 18 minuuttia. Eli varsin kohtuullista tahtia, sano.

Jostai syystä olin nii intoo täys, et unohin täysin ne rusinatarjoilut, kun piti vaa rynniä eteenpäi. Tällä samasella rusinarastilla käytii onneks vielä kolmesti uuestaa, joten otin kyllä vahingon takas korkoineen! Noniin, matka maitto ja rastitki osu reitille ku tikka pönttöö. Ei tarvinu paljo huhuilla ja tanner vaa tömis, ku kispe paino menemää. 

Kasi-rasti oliki taas se samanen rusinapaikka ja tässä kohassa alko tarjoilut jo maistua. Mut aika kiire oli vieläki ja ei ehtiny niitä kovin pitkäs aikaa jäädä mutustelemaa. Etenki ku edellä menneet selät alko uhkaavasti kadota horisonttii. Sain ne kuitennii vielä kirittyä kiinni ja taas tanner tömis ja männynkäpyset vaa sinkoili ilmassa! Tosin satuttii siinä yhelle rastille miesten pääsarjan kärjen kanssa ja voi jumalauta millasta kyytiä ne paino! (se voittaja oliki vetäny reipasta 4 min/km tahtia sen oman 25 km kisansa, siitä voi itsekukin ottaa mallia, esim. radalla..). Siinä rinnalla se oman vauhdin rajallisuus jotenkin aika nopsaan kävi ilmi, jäin kun se kuuluisa nalli kalliolle! No en siitä kuitenkaa lannistunu ja matka senku jatku, tosin selät alko uhkaavasti karata ulottuvilta (ja niihä ne sitte karkaski!). Ja taas rasti nr. 11 oliki se sama rusinapiste. Ja nyt alko eväät maistumaa niinku pitää. Ja tän jälkee loppumatka tuliki taitettua laatuseurassa, eli yksin. 

jamikartta-normal.jpg

Rusinoitten jälkeen ohjelmassa oliki Jämin harjanteelle nousu pariin kolmeen otteeseen. Ja vielä olin nii touhukkaana, et juoksin sen penkan, mikä ei tietenkää ollu virhe (vaan osotus siitä, millane kisaratsu oonkaa!). Ja ei sitte aikaakaan, kun alko jotenki menojalka hieman painamaan enemmän ku aikasemmi. Aika tarkalleen näillä main tuli myös kaks tuntia täytee, joka on myös aika tarkalleen se mitta, johon kispen vauhtikestävyys noin yleensäkin riittää. Ajassa 2:10 tulin viimestä kertaa rusina-apajalle (joka tällä kertaa oli rasti nr. 17, noin 17,5 km kohilla) ja söinki sitte niitä rusinoita oikei molemmin käsin ja imin iha törkeen makusta keeliä, niinku urheilija ikää! Lisäks pohdin juottoaseman pitäjän kanssa, et onkohan tänää lauantai sekä muita tärkeitä mietteitä!

Sitten eikun suunta kohti viimeistä ehtoollista koitosta. En oo iha varma mitä siellä juottoasemalla oikei tapahtu, mut yhtäkkiä mun askel oli muuttunu noin 10 senttiä pitkäks ja viitisen senttiä korkeeks. Ja semmosellaha pääsee iha saatanan kovaa! Voi saatana sentää, että alkoki ramasemaa oikei koko rahnan eestä! Onneks siellä oli vielä rastilla 20 ja 24 luvassa lisää rusinaa ja mehua sekä juttuseuraa, ni mikäpä siellä ihmisen sitten tepsutellessa menemää. Juoksin nii kovaa ku kintuista lähti ja ei se kovin kovaa kyytiä ollu se! Mutta sieltä vaa niitä rasteja aina tasasee tahtii tuli vastaa ja mieleen juolahti (jälleen kerran) se erityisen toimivaks havaittu iskulause: kyllä sää jaksat! Ja emmää kyllä jaksanu, voi saatana sentää, että! Viimeset kaheksan kilsaa vei melko tarkallee tunnin, et ei se iha kovinta kyytiä varsinaisesti ollu. Lopulta, voi että lopulta, se viimene rasti siellä sitten siinsi horisontissa ja eiku intoo piukassa maalia kohti. Olin tietty vielä luvannu voimani tunnossa ennen starttia, et määpä vedän kauden päättymisen kunniaks oikei loppukirin!  Ja ku sitä siellä oltii oikei valvomassa, ni pakkohan se oli näön vuoks koittaa vipeltää. Ei sillä, et sitä kukaa olis huomannu et vauhti jotenki kiihty, mut ei se ehkä hidastunukkaa!

Ja se vähänenki vauhti pysähty täsmällee maalileimasimen kohalle (ajassa 3:05) ja siitäpä se ei sitte enää suuremmin sen päivän aikana kiihtyny. Olo oli aivan saatanalline. Eli just niinku oli tilattukki! Ja jos joku haluaa tietää miltä sellane olo näyttää, ni tältä:

IMG_3540.JPG-normal.jpg

Eläköön! Sitten kiiresti kotiin syömään piparkakkuja sekä suklaatia. Sen pituine se. Kausi.