No oho, onki aika raportoida mitä ihmettä oon taas pöljäilly koko kesän!
Parempi ilman muuta tässä vaiheessa, ku vasta myöhemmi!

No viime kerrallaha puhe oliki siitä, että suunta kohti Franskan maata ja Le Touria. Ja voi mahtavaa sentää, se jos mikä oli hienoo! 

IMG_3211-normal.jpg

Sitä paitsi Suomen lipun heiluttelu ei suinkaa mennyt hukkaa, kun sekä Garmin Sharpin että IAMin tallien päällystössä on suomalaisia (Mr. Wegelius sekä Mr. Karlström!), ni nehä tööttäili ja heilutti ohi kaahatessaa!

Noni, yks etappi oltii verryttelemässä tasamaalla ja siinähä ei iha hirveesti taltioitunu huippuhetkiä verkkokalvoille, ku sata miestä polkas jotai kuuttakymppiä ohi.

P1020618-normal.jpg

Mut onneks sieltä tuli 2 tuntia ennen kärkeä se markkinakaravaani, josta viskottii yleisölle kaikkea tuikitarpeellista, kuten Skoda-lakkeja, karamellejä ja ranskankielisiä Mikki-lehtiä. Kätevästi sai tuliaiset kerättyä sieltä tien reunasta!

P1020546-normal.jpg

No seuraavana päivänä suunta sitte vuorietapin viimeseen nousuun. Ja oli sinne joku muuki lähteny.

tour-normal.jpg

Olihan se vaa iha kunkkua, kun kerkes jopa nähä ketä siitä pyöritteli ohi!

P1020785-normal.jpg
(esim. tämä partasuu on Katusha tallin Luca Paolini!)

Siinä myös vähän laskeskeltiin, että montako tuhatta euroo sujahtaa esim. minuutissa ohi, kun nää kisan päätteks päästeli tuota samaa tietä takasi. hahaha

P1020705-normal.jpg

Ja taisinki jo esitellä suosikkejani aiemmin ja niistä yks suurimmista on Thomas Voeckler. Ja sen kyllä vois ehkä tuosta päätelläki. haha. Allez Allez Thomas!

P1020730-normal.jpg

Se oli kerrassaan mahtava päivä. Ja paluumatkalla ruuhkassa kököttäessä paikallinen asukki tuli (ranskaksi) neuvomaan oikoreitin vuoren yli ja sieltä vielä löytyi eläinrakkauttakin!

P1020818-normal.jpg

Mainiota! :)

Seuraavana päivänä vielä oltii kattomassa lähtötohinat ja sitte kiiresti kohti kotia. Sillä ohjelmassa oli samoilla vauheilla pyöräsuunnistuksen SM-kisat. Ja olin tietty aatellu, et mitäs jos vaikka voittasin. Ja kyllähä mä johin kisaa vielä puolimatkassa, mut sittehä se homma meniki ihan päi persettä. Ja vitutti se kuutos-sija nii paljo, ettei hetkee ookkaa. Mökötin seuraavaa päivää asti, mut sit pitiki taas jo alkaa innostumaa (ja käymää vähä lenkillä hiomassa se mitä hiottavissa oli, vieläki on nimittäi perse hieman eriparia sen taannoisen ruptuuran jäliltä).

Sillä ei nimittäi aikaakaa, ku auton keula oli kohti Pyhää! Ja jos joku ei muistanu, ni Pyhällä on aina parasta. Niinku tälläki kertaa! Ja ohjelmassa oli kauden kohokohta: Tunturimaraton! Uuujee! Olin tietty ilmottautunu siihe mammari-osastoo, eli puolikkaalle. Reitti oli mitä mahtavin, kinttupolkuja tunturissa ja nousua jotai reipas 700 metriä.

Ainoo mistä piti vähä kiukutella etukätee oli pakolliset varusteet, esim. takki ja puhelin. Voi saatana kelle mää ny siellä alan soittelee? Ja jos tarvin juostessa takkia, ni laitan sen päälleni enkä kanniskele sitä repussa pitkin poiki. No lopulta nöyrryin ja ei se juoksureppu seljässä painaltamine nyt nii paha rasti ollukkaa. Vaikka olin saletti et se vie mun vapauden!

No mites se juoksu sitte meni?  
Lähtö - 5km: Tällä kertaa ymmärsin änkeytyä melko eturiviin startissa, sillä olin edellisenä päivänä käyny vaklaamassa reitin alkuosaa ja siellä oli Aittakurussa pitkoslaituria ja rappusta sen verran edessä, ettei kandenu jäädä sinne retkeilijöitten taa. Naisia tais puolikkaalla olla reipas sata ja miehiäki jotai 50. Joten eiku matkaan!

(nää kuvat on muute pöllitty Pyhän feispuukista!)

aittakuru1-normal.jpgaittakuru2-normal.jpg

Nonii, nuo rappuset oli jossai 2,5 km kohilla ja vielä vastarinne alas ja sit päästii juoksemisen makuu! Ja kylläpä meno maistu varsin mainiolta ja tuttuun tapaan ajauduin taas jolkottelemaan miesten seurassa. Neljän kilsan kohilla alettii nousemaan ja sitä jatku johonki reippaaseen kuutosee asti, jossa oli eka juoma-asema. Sehä oliki hienoo, et tunturissa (ja kansallispuistossa) ei aleta rötväämää ja viskomaa niitä mukeja ja energiakeelejä pitki mäkee. Vaa jos oli jano, ni omaa mukiin sai sitte sieltä huikat! Olin hienosti varustautunu pahvisella kahvikupilla, joka toimi tehtävässä mainiosti.

5 - 10km Nyt alko juhlahetket! Jonnin matkaa vielä juoma-aseman jälkee noustii tunturii ja sit alettiin painattamaa harjannetta pitkin hiljallee alaspäin. Ja taannoinen SWOT piti edelleen paikkansa, eli ainoo kohta missä pystyn ohittelemaan, tai jopa tiputtamaan jonkun kyydistäni on alamäki. Ja sitte mentii, ai saatana oli mahtavaa juosta nii kovaa ku pääsee kilometrikaupalla pitki tunturin reunaa! 

10 - 15km Jossai 11 kilsan jälkeen oli taas saavi oottamassa janosia ja siinä vaiheessa elimistö alko ekaa kertaa vihjailla, että iha ei oo kaikki hienomotoriset kyvyt enää käytössä. En osannu enää avata repun taskua, josta sen mukin sais esii, mut onneks siellä katsojat avusti miten vetoketju aukastaa. Ja loppumatkaks sulloin mukin housunkauluksee, jossa se oliki varsin kätevä. Juoma-asemalta kurvattiin paluumatkalle (täysmatkalaiset jatko siitä vielä Luoston suuntaan reippaan 20km lisälenkuran) ja vuorossa oli se äskeine hauskuus käänteisenä. Eli takas sinne tunturin laelle piti jotenki raahata itsensä. Jossai vaiheessa tuli vastaa pitkänmatkan 35 km kyltti ja ei oo muuten päässälasku iha kaikista helpointa siinä vaiheessa kun on kohta kaks tuntia vetäny punasella. Siinä muutama tovi menkiki kun sain ynnäiltyä et monta kilsaa mulla on maalii! haha. Ja sitte ku sinne tunturin laelle oli päästy, ni homman kruunas rakkakivikon ylitys ja siinä kohassa kompurointi-indeksi alko lähestyä maksimiarvoa. Ja ei siinä kauaa menny, ku olin siellä kivikossa turvallani. Ja ai saatana sentää paitsi että kolistin molemmat polvet, ni samalla tärskyllä kramppas kaikki lihakset vyötäröstä alaspäi. Ja siinä oltii todella lähellä syöksykierteen reunaa, kun meinasin kiihkoissani rynnätä horisonttiin katoavan Merle Soppelan selän perää. Mut totuuden äärellä joutu ja oli iha hyväki nöyrtyä hieman ja himmata vauhtia hetkeks (kramppaavilla jalkapohjilla on muute melko vekkulia juosta kivikossa, kun varpaat menee sillei kippuraa!).

15 km - Maali Nonii, tipuin siis letkasta ja yksin se vauhdinpito alko olla vähä työlästä. Onneks viimesellä juottoasemalla sai taas hörppiä lisää virtaa ja eiku kohti loppukoitosta. Ensteks jolkotettii joku pari kilsaa todella tylsää ulkoilubaanaa, kunnes kliimaksi alko. Semmone mainio kilsan seinänousu, kohti Pyhän maisemahissin yläasemaa. Ja seinään kyllä taisin törmätäki, sieltä nimittäi jostai kaukaa takaa tuli kaks miestä ohi että heilahti (siinä vaiheessa aloin myös vähä huolestuneena vilkuilla, et voi saatana jos takana näkyy naisia!). Ja kyllähän se vitutti, että aletaa sillä viisii ohitella. 

Kuvassa oonki juuri tallomassa sinne lakipisteeseen, mutta kohta otetaa ässä hihasta!

kaisapyha-normal.jpg

(en siis kävelly koko matkaa, vaikka siltä näyttääki!! haha)

Ja totta tosiaa, vielä oli ässä jemmassa ja kosto oli mitä mahtavin! Nimittäi viimene kilsa tultii suoraa alas sinistä rinnettä. Ja pois alta männytkäpyset, ku tultiinki! Nelistin menemää aivan hurmiossa ja päästelin niistä ohittelijoista ohi ku mikäki Mo Farah. Lopputasanteella vielä juhlan kunniaks loppukiri ja hiphei oli parasta! Naisista ehin maalii kaheksantena, koko kisassa jotain 20 kieppeillä.

Ja se näissä maastokisoissa on parasta (verrattuna katujuoksuu, etenki niihi tuonelan puolimaratooneihin) et matkalla ei kertaakaa tuu mielee et pitäskö keskeyttää, eikä varsinkaa vituta yhtää! 

kispe suosittelee! <3

Ens kerralla aion kertoo mitä mieltä oon metsänhoidosta, moi!