Koska kiviäkin ilmeisesti kiinnostaa, aionkin nyt kertoo miltä tällä viikolla on tuntunu! Harjoitusohjelmaan oli merkitty kova viikko, joka tässä tapauksessa, näin testauksen ykkösvaiheessa, tarkoittaa sitä, että laitetaan hieman lisää pökköä pesään. Joskaan vielä ei urku auki, sen aika koittanee sitten kakkosvaiheessa.
No tarkoitus on siis pistellä pääosin peekoota (eli peruskestävyysharjotuksia) sekä hieman veekoota (eli vauhtikestävyyttä). Jos joku ei oo perehtyny näihin termeihin, niin näistä on olemassa vielä se kolmas vaihde, joka on ämkoo, eli maksimikestävyys.
Alotetaas viime viikon lauantaista, johon asti edellisen postauksen kuvissa jo päästii. Männä viikko oli ns. perusviikko, eli vielä ei (muka) koko rahan eestä ollu ohjelmaa. Lauantain pitkän lenkin jälkeen olo oli jo jokseenkin voipunu, mutta ei se viikko vielä ollu paketissa. Vaan sunnuntaina agendalla oli 3 x 15min VK-treeni. Ja kyllä se vaan täytyy myöntää, että ihan saatanaltahan se tuntu pistellä letti sojossa. Mutta pistelin kuitenki, ku kerra näin oli kehotettu.
No sitte eiku kohti sitä ensmäistä kovaa viikkoa. Ohjelma on sinäänsä simppeli, et joka päivä yks treeni. Mutku oon nii vitun hankala ja selkääki piti kesken matkaa oikoa ja isolla kirkolla käyä tekemässä pisnestä, nii piti vähä orkaniseerata, et sai kaikki urheilut suoritettua (se on muuten aivan bullshittiä, ku jotku väittää ettei oo aikaa urheilla. Senku laittaa herätyskellon vähä aikasemmi kukkumaa, ni kummasti ehtii!).
Noniin, maanantaina ohjelmassa oli 70 minsaa PK:ta, joka iha sujuvasti onnistu hiihdon ja juoksun yhdistelmällä. Juoksu ei tosin kulkenu yhtää, mut se oliki sitte ongelmista pienin. Joku kilsa ennen kotiporttia alko kakkakello soittamaa semmosella kolinalla että voi hyvä jumala. Oon jotenki toivonu, et semmoset infernaaliset kakkahädät kuuluis vaa lapsille ja muille puolkuntosille. Ni ehei, vaan se voi iskeä ihan kelle vaan! Ja kun se kakkakellon kumina on semmone, ettei mitää muita ääniä enää kuulukkaa, eikä lopulta pysty ees enää kävelee (saati nyt sitte juoksemaa, vaikka niin kovasti toivoski!) ni siinä ollaa, sanonko, totuuden äärellä. Tuleeko se housuu, vai saako sen jotenki esteltyä!
No sitten tuli tiistai. Sillon ohjelmassa oli aamutuimaan klo 6:20 lenkille lähtö ja sen jälkeen olohuoneessa tyylitelty juoksijain kuntopiiri. Ja kun työpäivä oli ehtoommalla saatu pakettii, siirryttiin hiihtoladulle, jossa pysyin hyvin hereillä liisterin nappaillessa oksiin, käpyihin, kaarnaan ja muuhun hauskaan. Aikaa meni 1:40 h ja olo oli jokseenkin ok.
Tiistain jälkeen tulee keskiviikko ja silloin aloitin aamun klo seiska kuntosalilla, jossa onnistuin vääntelemään 16kg:n hantaakeilla uusia ennätyksiä. Varokaa, et jos pankki ei tällä menolla räjähä, nii hauis (tai verisuoni ottassa) voi sen vielä tehä! Nää kuntosalilla kikkailut on iha puhtaasti ohjelman ulkopuolista, omaa viihdettä. Ettei joku luule, että hauiskäännöillä sais merkittävästi parannettua maratooni-ennätyksiään! No sitten ehtoommalla oli taas aika pistää kinttuun vipinää. Ohjelmassa oli ensin vartin testijuoksu ja sen päälle 45 minsan VK-juoksu. Ja ihan yhtä saatanaa se oli ku aiemminki. Mutta mitä sitte. Tän jälkee alkoki sitte ramasemaa vähä enempi. Illan venyttelyissä meinasin nukahtaa ja muutenki selällään maaten tuntu olevan se paras asento. Siihen sitte kulholline ruokaa ja 10,5 tunnin yöunet ni maailma oli taas parempi paikka elää!
Torstai-aamuna olinki kun uus ihmine ja klo 7:30 laittamassa suksia jalkaa ladun reunalla. Ja olipa muute kerrassaan aivan saatanan mahtava lenkki. Ehin ennen latukonetta puolet matkasta ja yöpakkasen jälkee se latu oli just nii rapsakka ku olin toivonukki. Suksi kulki ihan saatananmoista kyytiä ja aurinkoki alko paistamaa jo kasin aikaa ku keväällä ikää. Tunnin ja vartin jälkee sitte pillit pussii ja konttorille. Puolen päivän aikaan kävin taikurilla, joka loihti mun lantion taas (hetkeks) suoraan ja jalat saman mittasiks. Ni on sitte taas helpompi juosta (ku molemmat jalat yltää maaha!). Ehtoolla kävellä köpösteli vielä jonkun kolmen vartin lenkuran. Saatoin olla onnellinenki.
Perrrrrrjantaihan se sitte. Ja kun piti lähtee Helsinkii asti käymää (ja ehämmää koskaa perjantai-iltasin viiti mihinkää lenkille lähtee, ku on kivempi maata kotona ja syödä makeisia) ni kerkishän sitä onneks aamulla pikaselle visiitille kuntokeskukseen. Klo 6 alko painonnosto ja leuanveto. Ja sitte 7:20 konsultti istuki jo junassa tukka kammattuna.
Makeisten syönnin jälkee koittaa aina viikon paras aamu, eli lauantai. Tähän väliin valkku ehdotteli (allekirjoittaneen pyynnöstä) pitkää lenkkiä. Ja sehän vaan sopii! (eihä lauantai aamusin oo oikeesti mitää parempaa tekemistä, kun lähtee pitkälle lenkille, etenki ku edellisiltana on tankattu huolellisesti). Eiku sukset jalkaan ja lykkimää. Keli oli ku keväine morssiusneito ja kolmen tunnin ja 37 kilsan jälkee mittari tuli täyteen ja tuliki jo kiire kotii kattomaa naisten kolmeekymppiä telkkarista. Kruunasin kotimatkan lennähtämällä Vaajakosken urheilukentän kulmalla perseelleni. Siinä oliki sitte suksea ja sauvaa ilmatila mustanaa, ymmärsin sentää ilmalennon aikana päästää välineistä irti, ettei vaa sukset mee poikki! (jos haluaa muute kokea täydellisen kontrollin katoamisen tunteen, ni suosittelen lämpimästi monoilla tepastelua jäätiköllä!) No yhtä kaikki, olo oli yllättävän virkee, mutta kyllähän se ruoka maistu taas iha kohtuullisesti illan mittaa.
Ja viikon kruununa oli sunnuntai ja testijuoksun päälle 1x20min + 2x15min VK-pinkasu. Aurinko paisto ja juoksu kulki hämmästyttävän helpohkosti. Sen pituinen se viikko!
Jos nyt yhteenvetona totean, nii kun alkaa treenata ns. oikeesti (korostaisin nyt tässä, että tää on kuntoilijan oikeesti, oikeet urheilijatha hirnuis tämmösille suorituksille) nii seuraavat asiat lisääntyy yllättävän paljon:
- suoritusten laatu
- nälkä
- unen tarve
Ei oo nimittäi ollu paljo nukahtamisongelmia ja iha vihellellen menee 9,5 tuntia yössä unten mailla. Samoin ruoka maistuu varsin kiitettävästi (ei siinä, et sen suhtee olis ennenkää ollu mainittavampia ongelmia). Et keskimäärin yhen aterian lisää on voinu päivittäisee ruokaympyrää lisätä. Ja sehä on vaa iha mahtavaa!
Ensviikolla onki vähä kevyempi ohjelma ja loppuviikosta, eläköön, suunta kohti pohjoista. Jos joku arvaa minne, ni on salettii lukenu näitä tarinoita ennenki.
moi
Kommentit