Kispen plokin tarinat taitaa nyt päättyä, ellei ne sitten joskus taas jatku.
Kiitti vaan kaikille lukijoille ja kommentoijille, joita vuosien saatossa on mukana ollu. Hauskaa oli!
Jos siltä tuntuu, ni käyhä laittamassa moikkelit tonne kommenttiosastoon.
t. joors truuli, kisperi
PS. Löytyyhä kisperi toki instrakrammista!
PS2. tän blogin parasta antia on tietty kisaraportit, niistä näet koosteen täältä
1. Vietin juuri kaks viikkoo Pyhällä, omalla mökillä! Uuujjeeee.
2. Mökin köökki valmistu (melkei) eilen illalla yheksän aikoihin, Vielä tosin pitää hakee vesi huussin hanasta. Onneks on sentää sisähuussi! Yllättävän hyvin pari viikkoo sujuu irrallisen keittolevyn ja vedenkeittimen voimin. Taisin syyä myös muutaman purkin jukurttia!
3. Kävin kahen viikon aikana peräti kahesti hiihtämässä! Ja nää laturetket eräsuksilla ja yhellä sauvalla. Teloin nimittäi kyynärpääni tuossa joku aika sitte ja se on nii saatanan kipee, ettei paljo tartte sauvaa siihe kätee ripustaa. Muutenkin tuo urheilumieli on ollu viime aikoina vähä kadoksissa, mutta kyllä se siellä orastaa. Älkää olko huolissanne!
4. Siitä mökin pihasta aukee ehkä hienoin maisema, mitä Suomesta löytyy. Voi herran tähden. Vietin itsenäisyyspäivän iltapäivällä laatuaikaa suksimalla tuossa Pyhäjärven jäällä ja seuraillen tätä näkymää. Pakkasta oli muistaakseni jotai -27C.
5. Oon opettanu jälkikasvulle elämän tärkeitä juttuja; viikonloppusin katotaa telkkarista hiihdon maailmancuppia. Ja pieru- ja kakkajutut on nii hauskoja, et niille on hyvä oppia nauramaan iha nuoresta pitäen. Hyvin on oppinu!
6. Nyt alkaa tehä tiukkaa näitten luvatun kaheksan kohan kanssa..
7. Ei taia tulla nii montaa! hahahaah
8. Moi!
]]>Ja nyt ajattelinkin viihdyttää armaita lukijoitani (joita varmasti on ainakin kaksi!) perinteikkäällä Kispen joulukalenterilla! Perinteikkyyshän tässä on tärkeää, olihan mulla joskus männä vuonnaki tämmöne ja siinä kalenterissa oli ainaki kolme luukkua. Näin hienosta perinteestä ei siis kannata luopua! hahaa
Ja perinteisestihän joulukalenterit alkaa aina luukulla 2! Ja aionkin kertoa nyt kaks asiaa, jotka on mielenpäällä.
Ensinnäki hotellien tyynyt. Ai saakeli, hotelleissaha on noin yleensä tarkotus nukkua yön yli. N mikä siinä on että hotellit hehkuttaa aina niitä, voi saatana sentää, huoneitten tammiparkettilattioita ja fanttastisia näköaloja sisäpihalle ja ilmasta intternetyhteyttä (hotellin aulassa). Ja sit ku meet nauttimaa tästä kaikesta autuudesta ja koitat käyä nukkumaa ni eihä siitä tuu hevonhelvettiä ku ne tyynyt ja peitot on ihan perseestä. Joko ne tyynyt on semmosia neliömetrin kokosia löppänöitä, et ku lasket siihe pään, ni hetken kuluttua korva ottaa kiinni patjaan ja ne täytteet on kasautunu siihe tyynyn reunaa. Tai sit peitot on semmosia saatanan paksuja ja kuumia ja ihmine viettää yönsä jossai hikilammikossa. Eikö ny oikeesti vois satsata iha semmosee normaalii, jämäkkää tyynyyn ja tavallisee peittoon? Kattellaa niitä lattioita sitte sen jälkee.
No näissä hotelleissa tulee nykyisin oltua yllättävän paljon öisin, ku tuon pikkukaverin kanssa kulkeminen on vähän toisenmoista ku yksinää. Et iha ei yhellä perseellä enää vedetä Jyväskylä - Pyhätunturi väliä.
Mutta tämän aasinsillan kautta päästään siihen toiseen asiaan, nimittäin tänne tunturiin! Jos joku ei tienny, ni ostin tuossa loppukesästä mökin Pyhältä ja sitäpä on tässä remontoitu syksyn mittaa. Ja täälläpä sitte keittörempan keskellä on vietetty laatuaikaa viimesin viikko. Mutta täällähä on vaa mahtavaa, niinku aina.
Palataampa tarkemmin näihin tunnelmiin sitte seuraavassa luukussa, joka saattaa aueta vielä ennen jouluaattoa!
]]>Mut onneks kantapää-Johanna esitti mulle tuossa haasteen (hahaa, siis ihka oikeen haasteen! se jos mikä kertoo siitä, että tää blogi on ajanhermolla ja muutenki trendikkäin, ku nyt näin osallistun!) En tosin oikei ymmärtäny mikä tän #oivallushaasteen idea oli (koska en jaksanu lukee ohjeita! haha). Ilmeisesti piti siis poimia jollai menetelmällä 10 (!!) kuvaa omasta puhelimesta ja kun en ollu iha varma mikä se menetelmä piti olla, ni kehitin oman. Se oli semmone että tutkiskelin puhelimessa olevia kuvia sillä silmällä, et mistä aihepiiristä siellä niitä kuvia erityisesti onkaa. Ja sitte oivalsin, että selkeet suosikkiaiheet kyllä löytyy! Kas näin:
1. Kahvi + pulla ja kaakku
Oon kova poika juomaa kahvetta, mutten suostu juomaa mitää paskanmakusta kuravettä (enkä niitä ”erikoskahveja” joita töräytetä nappia painamalla ja sitte kirkkain silmin velotetaa siitä shaibasta jotai 4 euroo kupilta). No näitä kahvinjuontikuvia on kuitenki kertyny aika paljo, eli herkullistaki kaffetta on selkeesti vuosien saatossa löytyny!
Ja mikäpä kaffeen kaverina maistuu kivemmin ku pulla ja kaakku. Näitä en ehkä niinkää kotona harrasta (johtuen siitä, et kotona ei oo pullaa saati kaakkua juurikaa tarjolla) mut reissunpäällä mikä ettei! Oon selkeesti oivaltanu, et kaakku se miehen tiellä pitää!
2. Ruoka
Oon myös aika kova poika syömää ja tähä aihepiirii itse asiassa liittyyki iha oikee oivallus. Tuossa pari kolme vuotta sitte nimittäi tajusin, että mun ei tarvi syödä mitää paskanmakusta ruokaa, vaikka sitä mun lautaselle olis syystä tai toisesta päätyny. Lisäks haluan syyä vaan ruokaa, joka tekee mut onnelliseks. Eläköön hyvänmakuinen ruoka!
3. Urheilu
No syömisen ohella toi urheilupuolikin maistuu (ainaki välillä!) ja näitä kuvia on saattanu vuosien saatossa muutaman kerran tässäki blogissaki näkyä. Tärkein oivallus tähän aihepiirii liittyen on se, että vaikka kuinka hienosti, kovaa ja teknisesti kauniilla askeleella juoksisin, niin kuvassa näkyy aina ainostaan se jousi pohjassa myllertävä sankari. Siks juoksukuvat kandee aina ottaa loivaan alamäkeen!
4. Mummola
Mummolassa on parasta ja melkei joka kerta otan siellä pihassa kuvan. Iha vaa varuilta, et joku päivä sitäkää paikkaa ei ehkä enää oo! Ja sen oivaltaminen tekee kieltämättä joka kerta vähän kipeetä.
5. Osumat
No välillä tosiaa otan hieman osumaa tantereesee ja näistä on muistona erinäkösiä lommoja ja vammoja. Oon aika huoleton asian suhtee, koska kyllähä ne kaikki katkenneet luut ja rikkoutuneet nahat (ja housut!) on parantunu ajan saatossa. Tärkein oivallus onki, että vaikka sohvalla ehkä sattuis vähemmän, ni siellä ei oo nii jännää!
6. Tunturi
Joskus 10 vuotta sitte oivalsin, että tunturi (ja etenki Pyhätunturi) on semmonen paikka, jossa mun sielu voi hyvin. Ja jonne mieli halajaa aina. Ni onneks oon myös oivaltanu, että elämänsä voi järjestää silläviisii, että sinne tunturiin pääsee usein.
7. Lehtileikkeet
Kuvaan lehissä olleita hienoja uutisia talteen, koska näissähä niitä oivalluksia onki! Hahahahah
8. Ville
Mullahan on käyny semmone munkki, et löysin puolisokseni (romanttisesti Ilosaarirockista) tyypin, joka on aivan ässä. Tän homman onneks oivalsin sillon samantein! Run Forest, run!
9. Lapsi
No täytyy myöntää, että viimesen puolen vuoden ajalta suurin osa kuvista on omasta jälkikasvusta. Ja siihen liittyy se oivallus, ettei kaikki ehkä oo enää niinku enne!
(Noi mun pleksit hävis äske, ni arvaa mistä ne löyty! Ni Marc Cavendishin päästä, jumalauta! hahaha)
Johan siinä oliki, huh huh! Kispen ploki meni nyt nii syvälliseks, että pitää kiireesti lopettaa! moi
PS. ainiin se kymmenes! Tietenki random-kuvat! hahahaha
]]>Kävinpä siis viime lavvantaina juoksemassa elämäni toisen ns. polku-ultrakisan. Ja ultraksihan piisaa kun kisareitti on metrin pitempi kun maraton. No tämä Ultra Pirineun maraton sarja oli 45 kilsaa ja kisakeskuksena Pyreneiden vuorten syleilyssä sijaitseva Bellverin kylä. Kisareitin profiili oli aika selkee: ensin tempastaan sinne yläilmoihi puolimatkaan ja sitte sinnitellää sieltä alas. Aivan helppoa!
Kilikello soi aamulla kello kuusi ja sitten nautinkin maittavan aamupalan. Jos joku ei tiennyt, niin viime päivinä ennen pitkiä kisoja hitaita on ainoostaan jalat ja ruokapöydässä kandee satsata nopeisiin hiilareihin (kaurapuuroa syyää sitte talven pimeinä aamuina!) Aamun menjyyssä oli nopean kaffeen kaverina herkkuvoikkuleita sekä urheilumehua!
#nutella <3
Sitten eikun pullollinen maitua lapselle, juoksutamineet ylle,edellisiltana pakattu reppu selkään ja kohti seikkailua! Puoli kasilta joukkue kokoontui pihalla ja siitä marssittiin korttelin päähän lähtöaukiolle. Näissä pitkissä kisoissa on se hyvä puoli, ettei tartte verrytellä!
#vamos #squad
Lähtö - 10 km
Kasilta kuuluttaja huusi tres, dos, uuno ja sitte mentiin! Kisan ekat kilsat oli asvaltilla, kun lähettiin kyliltä kohti vuoria. Taktiikkana oli lähteä suht rauhallisesti matkaan ja tää taktiikka osottautuki hieman paskaks. Nimittäin jäin sinne jälkijunaan ja siellä mentiinki sitte niin hiljaa, että alko jo vähä jurppimaan. Eikä siellä oikei mahtunu ohittelemaankaa, kun siirrytiin vuoria kohti nouseville poluille. Elimistö alko siinä kuitenki heräillä ja ei aikaakaan, kun aamuinen kakkakello jo kilahtikin! Onneks siinä pysty helposti poikkeamaan lähimmän puskan taakse asioille.
Eka huoltopaikka oli 10 kilsan kohalla ja sinne päästäkseen piti nousta 700 metriä. Meno oli niin verkkasta, että eipä se kovin ihmeeltä tuntunu, saati että siinä olisi aivan uupunu. Noin kilsa ennen huoltoa alko alamäki ja siinä meno alkoi maittamaan varsin hyvin ja ruuhkatki vähä hellitti, niin sai painella omaa vauhtia ja nautiskella. Olin arvioinu saapuvani ruoka-apajille ajassa 1.40 ja kello näyttiki 1.45 kun sinne pääsin. Joten hitaasta junasta huolimatta ihan kohtuu ajassa olin paikalla. Sijotus oli tässä kohtaa 801. (eli melkei viimene!)
10 - 24 km
Tää pätkä oli ennakkoaavisteluissa se pahin. Seuraavaan huoltoon oli 14 kilsaa matkaa ja nousua tällä pätkällä kerty 1400 metriä. Yllättäen ne nousut ei ollukaan nii pahoja, kun olin kuvitellu. Mut välillä jono jopa pysähteli ja muutenki oman vauhdin pito oli yllättävän hankalaa, ku edellämenijät tukki reittiä. Maisemat oli kuitenki varsin hienoja ja niitä jopa kerkes vähä ihastelemaanki. Siellä vuoren harjanteella tuuli aika kovaa ja olikin oikein mukava kaivaa repusta takki päälle ja survoa huppu päässä menemään. Aikaa säästäkseni vedin takin suoraan repun päälle, ni ei tarttenu nii säätää!
Olo oli edelleen ihan mainio ja onneks siellä tuli myös semmosta nummimaista pätkää, niin ohitteluki kävi helpommaks ja sai painella omaa kyytiä. Tosin se oma kyyti nyt ei mitenkää erityisen kovaa ollu.
Pari kilsaa ennen huoltoa ohitettiin reitin korkein kohta (ks. kuva yllä) ja siitä merkistä alettiin pudottaa suht jyrkkää harjannetta suoraan alas. Ja siellä oli kyllä taas tien tukkoja vaikka kuinka, mutta onneks siinä irtokivirinteessä pysty hakemaan myös omia ajolinjoja, joten aika haipakkaa sieltä tultiinki kohti alhaalla siintävää huoltopaikkaa. Kello näytti huoltoasemalla 4.40 ja sijotus oli 737. Eikun koukakoulaa kurkusta alas ja juomapullot taas täyteen menomehua. Tästä eteenpäin ei ollukkaa ku alamäkeä, senkun vaan vyöryisi kohti maalia! Eikun sauvat reppuu ja menoks.
24 - 34 km
Tää pätkä oli ennakkokaavailuissa helpoin, koko matka seuraavaan huoltoon alamäkee! Ja kun sai vähän jäykistyneet kintut virkoamaan siihen loikotukseen, niin sittenhän meno alkokin maittaa. Ja vielä kun eellä polku oli vapaa, niin senkun päästeli menemään. Kylläpä oli mukavaa! Jossain polunmutkassa heitin klassisesti kyljelleen kun liukastuin lehmänpaskaan. Hahahah. No tietty sitte sain taas edellä menneen letkan hännän kiinni ja piti ootella leveempiä pätkiä, että pääs ohi. Pari kilsaa ennen huoltoa polku muuttuki todella jyrkäks betonitieks (ne on jotenki tosi mukavia jalan alla!) ja mun askel alko aika nopeesti lyhenemää. Ja ei aikakaa, ku kispen lennokas alamäkiaskel oli muuttunu suhteellisen lyhyeks köpöstelyks ja sieltä alko takaa puskea väkeä ohi! Voihan saakeli. Huoltoon saavuin kun kello näytti kuus tuntia ja sijotus 690. Ja olihan se oikein mukavaa, ku siellä oli huoltomiehet oottamassa ja Suomen lippukin heilu.
#kuvaoliskiva
34 - 40 km
Huollosta lähtiessä mainitsin huoltomiehille, että olo alkaa olla hieman perseestä ja saattaapi olla, että ihan kohta alan kanttaamaan. Ja eipä aikaakaan, kun voimat alko hiipumaan. Ja aika tarkalleen 6,5 tunnin kohalla kamelilta katkes selkä. Tai siihen asti mun kunto kesti, sitte alkoki mielenkiintonen osio kisassa. Reitti oli periaatteessa aika tasasta, mutta oikeesti se nousi kokoajan sillä viisii hivuttamalla noin 300 metriä korkeemmalle ja piti ottaa sauvatki taas kätee. Koitin vielä juosta kaikki tasaset paikat, ainaki sillä viisii et tonne seuraavalle merkille asti! Mut ylämäkeen en jaksanu juosta enää yhtää. Onneks oliki ne sauvat käsissä, ni survoin sitte niillä minkä jaksoin. Käsissä oli vielä voimia, joten aikamoiseks hakkaamiseks se meniki. En tosin tiiä vauhdittiko se varsinaisesti menoa mitenkää, mut ainaki omassa päässä tuntu, et koitan vielä olla tarmokas. Tässähä ei tosiaa ollu ku 6 km seuraavaan huoltoon ja 11 kilsaa maaliin, joten laskeskelin et mähän ehin hyvin alle kaheksassa tunnissa perille. Senku vaan sinnikkäästi teputan eteenpäi.
Kilsa ennen sitä viimestä huoltoa oli semmonen kunnon penkka kuitenki noustavana. Semmonen reilu 100 nousumetriä ja siihen hyydyin lopullisesti. Voi saatanan saatana, että mää en meinannu päästä sitä ylös. Teki vaa mieli käyä maahan istumaa ja jokaine askel oli edellistä lyhempi (ja hitaampi). Päässä ei oikeestaa ollu enää muuta ajatusta (sen "voi saatanan saatanan" lisäks) kun: älä pysähy. Ja sitä ku hoki vaan ja tuijotti siihe mihi seuraava askel osuu, ni lopulta sain hilauduttua sinne mäen päälle. Ja jopa ohitin kaks vielä väsyneempää kulkijaa siinä nousussa - tosin takaa tuli myös aika virkeitä naisia oikei heittämällä ohi. Ja aijjai, sielläpä huolto sitte mäen laella ootti ja taisin muutaman kupin juoda taas koukakoulaa. Ja läksiäislahjaks tungin kourallisen suolakaloja suuhuni ja hieman tais yskittääki. Tässä kohassa ei ollu virallista väliaikaa, eikä sijotusta.
#kylläsääjaksat
40 - 45 km (Maali)
Olo oli todellakin aivan perseestä. Olin aivan lopen uupunu ja jalat semmoset juoksukelvottomat pökkelöt, jotka ei totellu polvesta alaspäi. Koita ny semmosilla sitte. Koitin kuitenki ja onnistuin jopa juoksemaan siinä semmosia parin sadan metrin pätkiä (!!) kunnes piti aina vähä ottaa kävelyaskeleita. Eessä ootti pari kilsaa tasasta ja viimene alamäki - ja vielä haarukassa oleva kaheksan tunnin alitus. Näillä main tuli taas ohitettua maratonin virstanpylväs ja tällä kertaa sain tusattua siihe aikaa 7.20 h. Enää kolme kilsaa maalii ja sit tää riemuretki olis ohi! Ja viimein se alamäki alko ja mun kello näytti että oltii jo viimesellä kilsalla, voi jehna miten parasta. Kohta tää loppuu!
Sitte päästii sinne kylän raitille ja kattelin, että nyt ei kyllä näy sitä kisahallia, minkä pihassa maalialue on.. Ja matkamittarissa alko olla jo yli 45 kilsaa. Ja sitte (sanonko? no sanon!) voi saatanan saatana, se reitti kurvas ulos sieltä kylästä ja semmosen horisonttii jatkuvan pellon halki! Jumalauta se maalikylä oli vasta siellä tulossa! No jos kamelin selkä oli katkennu jo siellä vähä aiemmi, ni tässä kävi vielä jotai pahempaa. En tiiä millä vertauskuvalla sitä kutsutaa, mutta alko vituttaa nii mahottomasti ja askel ei varsinaisesti muuttunu entistä kevyemmäks. No eihä siinä auttanu ku pistellä tossua toisen etee, ku maalikuulutukset sentää alko sieltä horisontista kuulua. (mun kello oli jotenki seonnu viimesen nousun alla ja näytti ne loppukilsat miten sattuu.. toim.huom)
#kyllähänsenaurattaakunmaalinäkyy
Ja sitte lopultaki näin sen maalikaaren ja siellähä oli huoltomiehetki ladun varrella mua kannustamassa. Onneks viimene 50 metriä kohti maalia oli reipasta alamäkee ja ihmiset taputti käsiään, ni löysin jopa vielä jonkun ns. loppukiriaskelee siihe (eli nostin polvea pari senttiä korkeemmalle) ja tömistelin sinne maaliin ja heilutin vähä käsiä. Ja ai että mite mahtavaa, kun sai vihdoinki lopettaa sen taivalluksen ja käyä nojailemaa lähimpää aitaa. Ja arvatkaapa paljo kello näytti? Ni 8.04
Jumankauta sain kaks tuntia kulumaa siinä viimesellä 11,7 kilsalla. Onkohan kukaan koskaa maailman historiassa käyttäny nii kauan siihe matkaan? Loppusijotus oli 669. joka nyt ei ollut kovin mairitteleva noin 1000 lähtijän joukossa.
#sillälailla
Maalissa onneks ootti huoltojoukot ja kisatoverit (jotka oli tullu maalii jo kauan sitte) ja siinä vähä vaihettii kuulumisia. Ei oikei järjestäjän tarjoomat makkarat maittanu, joten lähinki sitte siitä köpöstelemää ähkien ja puhisten kohti hotellia. Vieläki vähä vitutti, mutta sitte ku vihdoin pääs suihkuu ja sohvalle makoilemaa (ja sai erinäisiä ruokia suuhunsa) ni elämä alko taas voittamaa. Ja kuten tunnettua, aika kultaa muistot ja reilu tunti maalin tulon jälkeen päivän koitos alkoki jo tuntumaa iha kohtuulliselta suoritukselta. Etenki ottaen huomioo kaikki lieventävät asianhaarat! hahahah, sen pituinen se.
#enskesänäkulkee
]]>Ja ilmeisestikin näihin pitemmän kaavan kisoihin olis hyvä valmistautua huolellisesti ja pitkän kaavan kautta – ja onneks oonki just silläviisiin taas asialla! hahahaa. Katsotaampa siis aikaansaannokset edeltävän puolen vuoden ajalta. Suluissa vastaava lukema viime vuotiseen Cortinan kisaan valmistautumisesta:
Yhteensä puolessa vuodessa urheilua:
Noin. Aivan siis hieno valmistautuminen on alla ja isku on varmastikin just samantyylinen kun viime kesänä (etenkin tota vauhtireserviä on tosi paljo!). Onneks en aatellu jättää tulevan kisan ratkasua loppukirii, joten eiköhä tällä yksvaihteisella koneistolla siitä koitoksesta jotenki selviä! Tässä on siis reilu 4 kuukautta menny palautellessa lapsen teosta ja sen kyllä huomaa. Myös ihan visuaalisesti, sekä myös fyysisesti. Eli varsinaisesti kulku ei oo ihan parasta mahollista, mut sen tavottelun oonki iha suosiolla jättäny enskesää.
Se mitä sentää oon tehny (ehkä) enemmä tässä viimesen parin kuukauden aikana verrattuna viime vuoteen on noi sauvarinne-treenit. Ja oonki hyödyntäny kesäisen kotimaan matkailun tällä osastolla ja nousumetrejä on tunkattu:
Pyhällä (ostin muuten sen mökin tuolta järven rannasta, uujee!)
Kolilla (tällä melkei 3 tunnin lenkillä oli onneks vetoapuna ja huoltomiehenä mainio the Tommi!)
Tahkolla
Laajavuoressa
sekä tietty Vaajakosken vuoristossa, Savonmäessä.
Noniin, sitten kisan tavotteisiin! Tällä kertaa tavotteena on ehtiä maalii alle 9 tunnissa, sillä sillon maali menee kii. Ja kyllähän se hieman vituttaa, jos lähtee Espanjaa asti ja jää ilman tulosta! Oon (tietenki) lähössä matkaa suurella itseluottamuksella, että kyllähä mää sen reitin ny tohon aikaan suoriudun. Tää ei perustu yhtään mihinkää, mut sillä mennää (ku muutakaa ei oo)! haha
Toisena tavotteena on jälleen kerran tulla hihkuen maalii. Viimeeks siellä Korttiinassa maalisuoralla tuulettelu ja mahtava fiilis kyllä kruunas sen suorituksen. Joten jospa tälläki kertaa olis hauskaa vielä siinä vaiheessa.
Noniin, ja koska kunto ja isku ei oo mikää jännityksen kohde (koska ne on molemmat hieman perseestä) niin tässä onki viime päivinä eniten kuumottanu se, et mitä makeisia otan kisaevääks! Kas kun eihän sinne ny ihan mitä tahansa voi ottaa, saati että eväsreppuu heitettäs vaa randomilla jotai mitä sattu kaupassa edellisenä iltana olemaa. Ehei. Koska makeisilla (etenki suklaatilla) on aika ratkaseva merkitys henkisen kestävyyden kannalta, nii niihi pitää panostaa. Ja tietty myös fyysiset ominaisuudet ratkasee, et miten kannustimen saa nieltyä (ettei jää vaa semmosee niin sanottuun kannustinloukkoon!).
Ja kun kispen blogin lukijoissa on varmasti muitaki, jotka painii joskus näiden samojen suurien kysymysten äärellä, ni voinkin jakaa vinkit tähän pohdintaan! Kannattaa siis lähtee liikkeelle sillä ison listan, eli ns, bruttolistan laatimisella. Siihe miettii kaikki herkut, mitä vois kuvitella et tekee mieli jossai pahassa paikassa. Sitte alotetaa karsimine, eli (valitettavasti) siitä listasta pitää tiputtaa nää:
Näiden speksien perusteella matkaeväiks on nyt Pyreneille valikoitunu laatutuotteet, jotka on helppo syyä ja niihi ei tukehu, ku samalla koittaa kiivetä jotai vuorenrinnettä:
Näillä siis mennää - menestystä ei voi mikää estää!
kisaterveisin,
joors truuli kispe
No tää ominaisuus on hurjan kätevä, etenki kun koittaa elättää itsensä uskottavana bisneskonsulttina. Lisäks siitä on paljon apua esim. kaikissa keskittymistä vaativissa lajeissa. Kuten suunnistuksessa.
Viime viikko oliki oikein hieno suoritus sen suhteen, että ehkä nyt muistan taas paremmi! Viikonloppuna oli nimittäi ohjelmassa taas pyöräsuunnistuksen SM-kisa ja aattelinki käyä sitte siinä viikolla ajamassa pari lenkkiä maastossa, et niinku ajotatsi vähän löytyis taas.
Maanantaina olin aatellu, et ajanki vähän pitemmän ajon. Ku kerran oli menoa muutenki Palokan suuntaa, ni sinnehä voi samalla vaivalla polkee sieltä mettäreittiä. Jossai neljän kilsan kohilla oli lyhyet pitkospuut (josta oon ajanu aika monta kertaa männä vuosina). No siihenku saavuin, vauhti oli oikei hyvä ja aattelin, et paskat mää jaksa mitää jarrutella! Painan vaa menee siitä keskeltä, vauhti korjaa virheet!
En sitte muistanu, et niitä pitkospuita on kuitenki jonkun matkaa ja etenki, et niissä on semmosia rakoja. Ja eipä aikaakaan, kun tajusin että voi saatanaah. Ja sitte se eturengas jo plipsahtiki sinne rakoo ja kisperi paino sarvien yli. Silläviisii katon kautta ympäri ja tanner senku tömis.
Hups! Sieltä sitte keräilin luuni tantereelta, korjasin vähä hajonnutta kypärää ja totesin että pyörän sarvet oli vääntyny sen verran killii, et jospa lähenki sitte kotiinpäin! (ja kotona mua kehuttii, et kyllä mää varmaa nyt taas muistan miten pitkospuita ajetaa! hahaha)
Noin. Mutta kuten sanotaa, et jos hepo heittää seljästä ni sinne pitää vaa kiiruusti nousta takasi. Ni eiku kotona sarvet suoraa ja sitte seuraavana päivänä uus yritys. Se meni jo vähä paremmi!
Lauantaina sitte lähin Lahtee asti taistelemaa suomenmestaruudesta. Vuorossa oli sprinttikisa (josta mulla oli kaiken lisäks mestaruus viime syksyltä puolusteltavana) ja näissä kisoissaha ei iha kauheesti passaa tehä erheitä. Ku niitä ei oikei ehi sitte ajamalla enää korjaamaa, ku matka on nii lyhyt. No siinä sitte lähtökello piippas ja rynnistin matkaa ku mikäki Peter Sagan. Ja ajettuani noin 50 metriä mieleen tuli että voi saatanaah. En muistanu nollata (sitä rasteilla leimaamiseen käytettävää) emittiä, mikä pitää suorittaa lähtökarsinassa. Eiku takasin hakemaan se nollaus ja siinähä se mestaruus sitte jo meniki. Ei paljo pronssisija tällä kertaa laulattanu, ei.
Maalissa onneks ootti huoltomiehet, joita ei paljo kiinnostanu tuliko kultaa vai ei. Mut onneks pääs kuitennii mitalikaffeelle ja kaakulle, se on aina hauskaa! Ja kenties enskerralla sitte muistan, et mitä siellä lähtöpaikalla pitikää tehä.
Ensviikolla sitte tanner tömisee Pyreneillä, tästä vielä ennakkopalat tulossa lähiaikoina. Stay tuned! haha
]]>
En muistanukkaa vielä kertoo, et käväsin tossa muutama viikko sitte Pyhätunturilla! Ja kyllähän se on kesälläki mahtava paikka. Ja tällä kertaa agendalla oli myös pisneksiä, nimittäi mökkipisneksiä! Jummijammi - tässä voi nimittäi iha lähipäivinä käyä sillä viisii et musta tulee mökin omistaja. Ja se jos mikä on mahtavaa.
Bongaa kuvasta kispen mökki!
Noniin, oon saanu taas hiljallee urheilun ja jopa juoksemisen hännänpäästä kiinni. Ja mullahan oli tosiaa semmone nerokas ajatus tossa keväällä, et pikkunaperon pyöräyttämisen jälkeen on 4,5 kuukautta aikaa nousta jaloillee ja sitte eiku Pyreneitten vuoripoluille juoksemaan 45 kilsan kisaa. Ja tässä 3,5 kuukauden aikana oon huomannu, et mun fantasiat ei aina ihan täsmää arkitodellisuuden kanssa. Et ihan nii sukkelasti se paluu urheilun pariin ei käyny, ku olin kuvitellu.
No mut jonku kuukauden verran oon jo päässy iha juoksun makuun ja tässähä on vielä peräti 5 viikkoa aikaa hieroa kuntoa ja totutella elimistö pitemmän kaavan teputukseen. Ja oonkin laatinu semmosen lähestymistavan tähän asiaan, et viikossa olis 3 pääharjotusta:
Ja loput päivät teen sitte mitä viitsin. Eli vähä voimailen salilla, pyöräilen tai juoksen. Varsinaista tuntien keräilyä en oo nyt jaksanu harrastaa, saati iha hirveesti stressailla asiasta.
No katsotaampa sitten vaikka tästä elokuulta miten tää aikomus on toteutunu! (Laitoin oikei värikoodit!)
Elokuun eka viikko:
Ma: Juoksu 1.00 h
Ti: -
Ke: Juoksu VK, 3 x 1 km vedot (jostainha ihmisen pitää alottaa!)
To: Pyöräily 1.00 h + puntti 0.45h
Pe: Puntti 0.45h
La: Juoksu 1.15 h (jostainhan ihmisen pitää alottaa, vol. 2)
Su: Sauvarinne 1.40h
Yht. 7 tuntia!
Elokuun toka viikko:
Ma: Pyöräily 1.00 h + puntti 0.45h
Ti: Juoksu 1.45 h
Ke: Puntti 0.45h
To: Juoksu VK, 4 x 1km vedot (huomasitko! kehitys kehittyy!)
Pe: Puntti 0.30 h
La: Kävely pitkin mettiä 1.10 h
Su: Sauvarinne 1.35 h
Yht. 8 tuntia!
Elokuun kolmas viikko:
Ma: Puntti 0.45 h + juoksu 1.00 h
Ti: Maastopyöräily 0.50 h
Ke: Juoksu 0.30 h + suunnistuskisa 0.30 h
To: Puntti 0.30 h + juoksu 0.30 h
Pe: Juoksu 2.20 h
La: Pyöräily 1.00 h
Su: Sauvarinne 1.15 h
Yht. 9 tuntia!
JyPSin cup-ajot poljettiin oikein mainiossa kesäkelissä!
Kyllähän tässä siis jotain on tapahtunukki, mutta aika kaukana on vielä loiston päivät. Saati ne päivät, että juoksuaskel tuntuis jotenki kevyeltä. Tai vetävältä. Eka parin tunnin lenkki oliki semmone koitos, että huh huh.
Pitkän lenkuran päätteeksi on tapana levähtää hetki tuossa eteisen rapulla!
No enskesänä sitte taas kulkee!
heissulivei, toivoo kispe
Kyllähän tämmösessä paikassa kelpasi mökkeillä!
Ma: Juoksu 1.10h (ooooh ja vielä kerran ooh, yli tunnin juoksu!)
Ti: tässä toimin maantiepyöräilijöitten huoltomiehenä, eli makasin sohvalla ja myöhästyin sovitusta huoltopisteestä! haha
Ke: Juoksu 1.15h
To: Pyöräily 1.00h
Pe: Pyöräily 1.00h + puntti 0.45h
La: Juoksu 1.45h (herran jestas!)
Su: Puntti 1.00h
Yhteensä jotain kaheksan tuntia!
No sitte pitää vielä mainita, ku tossa matkalla kävin jossai pistrossa syömässä ja vilkasin siinä huvikseni myös sitä lasten listaa. Ei sillä, et kispen poikanen ny vielä mitää nauravia nakkeja söis, mutta noin niinku iha mielenkiinnosta. Et mitä siellä oikei on tarjolla. Ni voi saatana, sehän oli aivan ihmisen pilkkaa (eikö lapsetkin oo ihmisiä?). Siellä normilistassa oli siis ihan hauskoja juttuja, mitä nyt tommosissa pistro-tyyppisissä usein on. Ni lasten listalla oli kolme vaihtoehtoo:
1) Lehtipihvi, ranuleita ja ketsuppia
2) Nakkeja, ranuleita ja kepsuttia
3) Lihapullia, ranuleita ja kepsuttia
Voi jumalauta, ketsuppia! Sekö on se aterian kruunu? (suutuin aikoinaa sydänjuuriani myöten eräässä ns. itämaisessa ravintolassa jossa tilasin nuudeleita. Ja ne toi mulle lautasen jossa oli spakettia. Ja siihe vielä lisäks ketsuppipullon. Ai kristus, joku tolkku ihmisen loukkaamisessaki pitää olla!) No niin siis paitsi että lapsien annos kruunataan ketsupilla, ni mitä saatanan ruokaa nakit ja ranet oikei on? Kuka aikuinen haluis tommosen annoksen ravintolassa? Kuinka vaikeeta on tehä niistä aikuisten annoksista vähä pienempää versiota tenaville?
Nonii, se kävi selväks. Kisperille ei oikei nauravat nakit uppoo! Mutta se mikä uppoo on noi vatelmat. Ja voi jummijammi, nyt on nimittäi taas SE aika vuodesta ku niitä saa! Ainaki Jyväskylän korkeudella mettät alkaa olla iha piripinnassa vattuloita ja aijai ku niitä on mahtavaa tunkea suuhun kesken lenkin. Ja iltasin voi polkasta toho lähimettää ja hääräillä siellä puskissa sitte pitempäänkin.
Onneks kesällä voi myös käyä loiskauttamassa metsälampeen kesken lenkin!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!
t. kispe
1. Rusinat pullasta
Tiedätte varmaan sen urpon sanonnan, jolla paheksutaan jotain kun se "poimii rusinat pullasta". Jos oon oikei ymmärtäny ni tätä samaa asiaa voi myös lähestyä lauseenparrella "kuorii kermat päältä". No tää jälkimmäinen on sinäänsä ymmärrettävämpi (paitsi jos on semmone, joka suosii vaa rasvattomia tuotteita!). Mut tää pullan poiminta, tai siis rusinan, on aivan ääliömäine sanonta. Ne rusinatha nimenomaan pitää poimia pullasta, koska ne on se pahin kohta ja pilaa pullan ku pullan. Jos siis joku ajattelematon pullanleipoja on ne jostai syystä sinne mukaa laittanu. Mutta se, että rusinan poimijaa jotenkin yleisesti pitäs paheksua on kyllä väärin. Rusinan poimijoille pitää taputtaa!
2. Brunssi
Brunssihan on nykysin trendikäs muoto käyä viikonloppusin lataamassa lounasähky, eli ähärit siinä alkuiltapäivästä. No ähärithä on iha paikallaa, mutta toi ruokailun nimihän on iha perseestä. Et siinä yhistyy prekfästi ja luntsi. Mut en tajuu sitä logiikkaa, et aamupala ja lounas yhistetää ja syyää niitä joskus iltapäivästä. Kuinka helvetissä ihmine säilyy hengissä sinne asti? Jos nää kaks päivän ekaa ateriaa yhistetää, ni eiks niitä pitäs syyä (ja olla tarjolla) viimestää siinä joskus aamupäivällä, kympin aikohi?
3. Periksiantamattomuuden ihailu
Ei ny tietty aina tarvi hanskojen tippua käestä heti, ku hommat menee vähä perseellee. Mut se ettei tajua antaa ajoissa periks on kyllä silkkaa typeryyttä. Esmerkiks tässä kun on näitä mestaruuskisoja yleisurheilussa ja sit siellä juostaa rataa puolituntia ympäri jollai rasitusmurtuneella lonkalla ja ollaa viimeisiä ja sitte sitä vielä selostaja kehuu, et kuinka sinnikäs ja periks antamaton urheilija onkaan kyseessä! Voi saatana sentää.
Ja sitte vielä nää, jotka lähtee ajelemaa fillarilla aivan liian lyhyessä mekossa, ku pyöräilysääki näyttä oikei lupaavalta! Kiesus.
]]>