Moi,
oon alkanu tointua taas takas juoksukuntoon ja oli aika pitkälle lenkille.
Ja nyt kun on uudet lenkkimaastot (tai oikeeasti iha samat maastot ku enneki, mut maastoa lähestytää eri nurkalta) ni aattelin et josko hakis vähä uusia polkuja alle.
Kansalaisen karttapaikasta tihrustin (voi saatana, MIKS sen käyttö on tehty nii vitun hankalaks ja hermoja raastavaks?) hyvän rengasreitin (lenkillä pitää aina pyrkiä juoksemaan joku kierros, olkoonki sitte mimmone sik-sak tai kaheksikko tahansa, kuha ei tarvi yhtä ja samaa juosta myös takasinpäin). Ja sitte eiku matkaan!
No keli oli semmone ku se on viimeaikoina ollu, eli sumunen ja sateisen tuhnunen. Ja ylläri että alkuillasta pimee tulee jo aika nopsaan, vaikka kuinka konsultti sulkee kotikonttorinsa ajoissa. Ja sitten se uus polku, jota piti hakee tossun alle, lähti tuolla perämettissä yhen sivutien päästä ja hieman jo etukätee arvelutti, et pitääks siinä juosta jonkun pihan läpi sinne polulle päästäkseen (toisten pihoilla kulkeminenhan on pahinta mitä voi tehä!).



No siinähän se hämärä alko sopivasti saapumaan, kun lähestyin tätä edellämainittua polun päätä. Ja kun keli ei tosiaan ollu se syksyn kuulain, tai jotenki romanttisen usvanen, vaa kaikki oli iha saatanan rumaa ja ankeaa. Ni jotenki se tunnelma, etenkin kun tajus että pitää juosta jonkun puoli-aution pihapiirin läpi oli harvinaisen spooky! Kun pääosin juoksen yksin kaikki lenkit kaukana takamettissä, nii koskaa ei oo tullu mielee et siinä olis jotain kovin jännittävää, saati pelottavaa. Mutta nyt se iski, voi kristus että olin säikkynä. Joku lintu lähti pensaasta lentoo ja meinasi paskoa housuihini kauhistuksesta! Ja todellaki askel alko vipattamaa, et nyt jos koskaa ni todella vikkelää johonki vittuu näiltä seuduilta!
Hahaha, sitte ku olin saanu nelistettyä aikani sitä polkua ja jätettyä ne pelottavat tienoot taakse, ni olo alko taas normalisoitua. Etenkin kun päätin että sitä polkua en aio todellakaa juosta enää ikinä!
Ja selvisin kotii ja oli jälleen kerran varsin mainio (kaikesta huolimatta!!)

Tästä tuliki mielee, ku joskus taannoin joku multa kysy, et miks juoksen yksin jossai keskellä mettiä lenkkejäni (ja vielä ehtoolla just ennen pimeen tuloa!)? Et siellähä voi käydä mitää vaa ja miten aion selvitä jos jalka katkee! Ja kukaa ei tiiä missä oon! Hah voivittu, miks kenenkää tarvis tietää missä oon ja eiks aika moni oo kuollu kotonaki?
Ehkä tässä voi lainata isän ohjetta, kun mies lähtee Lapin vaelluksilleen:

"Jos ei ala kuulumaa takasin, ni ei tarvi tulla ettimää.
Auto on
sen-ja-sen tien päässä, ni voit käydä sen hakemassa"