Hahahaa huomasitko ku eilisessä Hesarissa oli kerrottu Espoon kaupunginvaltuutetun nerokkaasta ulostulosta autoiluun liittyen. Ja sopivasti ajoitettuna juuri tähän #COP21 ja Pariisin ilmastoneuvottelun jälkiloiskeisiin, kun nyt juuri kovasti mietitään mimmosia komiteoita ja työryhmiä pitäiskää perustaa taas pariks vuodeks pohtimaan mahdollisia toimenpiteitä ja suosituksia ilmastonmuutoksen hillintään kansallisella tasolla.
Oho meinasin jo eksyä aiheesta, niin siis tämä edustaja Palomäki vaati aluepysäköintikieltojen perumista ja autoja takaisin Espoon kaduille, koska pitäähän siellä elämää olla! Ja muutenki perustelutkin on kyllä sen verran laadukkaita, että voi saatana sentää taas. hahahahaa

Ensimmäiseks sitä asiaa perustellaan nimenomaan katujen elävöittämisellä:

”En voi ymmärtää, miksi niitä autoja ei haluta sinne kadulle. Silloinhan ne ihmiset elävöittäisivät niitä, liikkuisivat autolta tai takaisin autoon.”

Hahahaa juuri näin! Sehän se sitä elämän vilskettä on, kun ihminen parkkeeraa auton kadulle ja tepastelee sieltä asioilleen! Ja mikään ei kyllä ookkaan sen eläväisempää, kun kadunvarsi täys parkkeerattuja autoja!

Seuraavana vastustetaan myös kaupungin aikeita kaavottaa vähemmän autopaikkoja uusille asuinalueille:

”Tällä tavoin ei ainakaan saada asukkaiksi kovin varakkaita ihmisiä. Se varallisuus korreloi auton omistamisen kanssa.”

Totta tosiaan! Köyhillä ei oo autoja ja eihä köyhiä noin muutenkaa haluta asukkaiks mihinkää uuelle alueelle! (oon tosin ymmärtäny et varakkaat ihmiset ostaa ittelleen talon, jonka pihaan mahtuu niin monta autoo kun sattuu taloudessa olemaa. Et varsinaisesti mihinkää kadunvartee niitä ei oo tarvis jättää muutenkaan..)

Toisin sanoen mitä varakkaampi ihminen on, sitä todennäköisemmin hän omistaa auton ja käyttää sitä, Palomäki uskoo. 

”Eihän kukaan lähde omalle kesämökille julkisilla.”

Hahaa, no ei todellakaa! Kuka nyt nii urpo olis! Eihän kukaan Suomessa muutenkaa tienaa alle 2 000 € kuussa. Ja sillälailla!

auto.jpg

Nonii, autoiluasiat sikseen (kispen pihassaki on taas oikeella polttoaineella tankattu piili!) ja urheilun saralle. Viime viikon aikaansaannokset jäi taas vähä ujommiks, tosin nii oli ehkä tarkotuski. Et ikäänkuin lepuuttelen alkuviikon Pyhän jäljiltä. Ja sit piti käyä työreissullaki aivan Isolla Kirkolla asti, ni emmä jaksanu sillonkaa mitää tehä. Näin se männä viikko sitte suju:

Ma: autoilua Pyhä - Haparanda (siis ulkomailla asti!) - Jyväskylä
Ti: orientoitumista kotiplaneetalle sekä autokorjaamolla istuskelua
Ke: Puntti 0.45 h 
To: Puntti 0.45 h
Pe: työmatkailua
La: Juoksu 2.00 h Vaajakosken takamaastoissa
Su: Sauvalenkki 2.15 h siellä samaisissa maastoissa
 

Nyt on joutunu myös palaamaan ruotuun aamuaikataulujen suhtee, ku hiihtolajien maailman cupit alko. (hieman nimittäi meni vätystelyks tossa syksyn mittaa viikonloppuaamut ja matkaan lähtemine meinas venyä johonki iltapäivää asti!). Ku kisalähetyksethä alkaa televiissiosta usein puolenpäivän aikaa ja sitä enne pitää ehtiä lenkille. Ni onneks Vaajakoskella onki hoidettu toi lähtökellon kilkkaus iha kirkon puolesta. Nimittäi sunnuntaisin kellot kumisee aina klo 9.00 ja se on merkki, et sillo ihmisen pitäs olla lenkkarit jalassa ulko-ovella jo menossa. Se jos mikä on minusta yhteiskunnan puolelta oikeenlaista välittämistä ja huolenpitoo ihmisen hyvinvoinnista!

moi!