Moi,
tiedättekö mikä on ihan saatanan urpoo?
No määpä kerron: voivittu ihmiset tuolla jossai rantaraiteilla ja kuntoradoilla juosta tepsuttaa joku saatanan juomapullo kädessä. Kas kun ei ota toisee kätee vielä vaikka jotai 10 kilon punttia. Voivittu miks siitä juomisesta on tehty semmone pakolline tarve, että jos et 15 minsan välei hörpi vettä ni salettii kuolet! Et eikö nyt vittu soikoo selviä sitä lenkkiä vähä janosenaki? Ni eiku juostaa semmone puteli kädessä ja sit ihmetellää (tai salettii ollaa vaa ilosen tietämättömiä) että se juoksutekniikka on ihan perseestä. Ja todennäkösesti se toispuoleine menemine aiheuttaa loppupeleissä isompaa vahinkoa, ku että olis vähä jano.
Kyllä ny ihmine saatanasoikoo pysyy hengissä parin tunnin lenkitki iha hyvi, vaikkei mitää juomista oliskaa.

No tästä päästiinki sitte asiaa, eli juoksemisee. Syksyn päätavote oottelee alle kuukauden päässä, meinasin viime keväisen Vuokatin koitoksen innostamana käyä kipasemassa myös 13 Vaaran juoksun. Ja tulipa tossa (etenkin varsin päin vittua menneen puolikkaan jälkitunnelmissa) mielee, että näihi vähä pitempii koitoksii vois periaatteessa vähä valmistautuakki. Esim. juoksemalla muutaman pitemmän lenkin pohjille. (ainii, voivittu mitähä ihmettä mää puuhasin koko kesän, ku mielestäni joka päivä nii hienosti urheilin ja sit ku alkaa miettiä, ni juoksinkoha yhtää yli 1,5h lenkkiä?).
No valmistautumine alko viime sunnuntaina ja tieshän sen että 1:45 h kohdalla alkaa se kompurointi kiihtyä eksponentiaalisesti. Mutta toisaalta senki ties, että eiku pari lenkkiä lisää ja alkaa kulkemaa iha toisee mallii (eilen ei tarvinu  lenkin päätteeks lainkaa ottaa 20 minsan nokosia nastarit jalassa tossa kotipihassa, hahahaha). Suosittelen!

Ja kun oon nii kova suosittelemaa, ni suosittelempa samalla muitaki asioita:
  • Tiinan tupa, sijaitsee Suonenjoen ja Hankasalmen välillä, ysi-tien varressa. Iha loistava paikka, Tiina leipoo semmoset munkit ja omenapiirakat (ja herrasmies taustalla loihtii semmoset rekkamiehen aisteilleki passelit eväsvoikkulit!) että oi hienoutta!
  • Liepuska, Nilsiässä leipoo vastaavasti tienon parhaat korvapuustit ja munkitkin on silkkaa parhautta! Sinne kandee kaikkien Tahkolla kävijöiden piipahtaa, on siinä iha tien vieressä.
  • Naissaaren kaffila, Vaajakoskella. Heti liikenneympyrän jälkee. Sieltä kantsii myös valita munkkia. Ei ollenkaa paha!
  • Ja pitäähä toki mainita myös Karoliinan kahvimylly Joutsasta jonnin matkaa Jyväskylään päi. Tarjolla olevien kaakkusten ja korvapuustin koko peittää alleen jopa nihkeen palvelun!

Jos tästä ei käyny ilmi, nii arvostan suuresti lähiruokaa ja kotimaisia tuotteita! Hahahah

Ainii, lähellä on muutaki. Tossa pari viikkoo sitte oli Vaajakoskella lähiolympialaiset ja sinnehä piti heti veljenpoikain kanssa lähtee mitalin hakuun. Pituushyppy ei jostain syystä ollu kisalaji, mut uskoisin et näillä nykyleiskautuksilla saattaisin helposti päästä kymppisakkii 6v-poikien sarjassa!



Niijoo ja viime viikonloppunaha oli taas (pitääks niitä muute olla kokoajan, kärsii ehkä vähä inflaatioo..?) ravintolapäivä. Ja mikäs siinä, kesän viimene päivä, ni eiku fillarin seljässä pitkin poiki Jyväskylää, pitsa- ja piirakkapaikasta toisee! Päivän erikoisin täräys oli omenapiirakka, jota ei ilmeisesti ollu käytetty uunissa (se on sitä ekolokiaa, sano!), sen verran tiukkaa oli tassissa kii. Mut eihä se tietenkää estä, etteikö makiaa sais syötyä!



moi!