tiistai, 27. syyskuu 2016

Vamos kispe, vamos!

Nyt aionkin kertoa miten paska idea toteutetaan!

Kävinpä siis viime lavvantaina juoksemassa elämäni toisen ns. polku-ultrakisan. Ja ultraksihan piisaa kun kisareitti on metrin pitempi kun maraton. No tämä Ultra Pirineun maraton sarja oli 45 kilsaa ja kisakeskuksena Pyreneiden vuorten syleilyssä sijaitseva Bellverin kylä. Kisareitin profiili oli aika selkee: ensin tempastaan sinne yläilmoihi puolimatkaan ja sitte sinnitellää sieltä alas. Aivan helppoa!

perfil.jpg

Kilikello soi aamulla kello kuusi ja sitten nautinkin maittavan aamupalan. Jos joku ei tiennyt, niin viime päivinä ennen pitkiä kisoja hitaita on ainoostaan jalat ja ruokapöydässä kandee satsata nopeisiin hiilareihin (kaurapuuroa syyää sitte talven pimeinä aamuina!) Aamun menjyyssä oli nopean kaffeen kaverina herkkuvoikkuleita sekä urheilumehua!

IMG_4796%20%28kopio%29.jpg
#nutella <3

Sitten eikun pullollinen maitua lapselle, juoksutamineet ylle,edellisiltana pakattu reppu selkään ja kohti seikkailua! Puoli kasilta joukkue kokoontui pihalla ja siitä marssittiin korttelin päähän lähtöaukiolle. Näissä pitkissä kisoissa on se hyvä puoli, ettei tartte verrytellä! 

vamos.jpg
#vamos #squad

Lähtö - 10 km
Kasilta kuuluttaja huusi tres, dos, uuno ja sitte mentiin! Kisan ekat kilsat oli asvaltilla, kun lähettiin kyliltä kohti vuoria. Taktiikkana oli lähteä suht rauhallisesti matkaan ja tää taktiikka osottautuki hieman paskaks. Nimittäin jäin sinne jälkijunaan ja siellä mentiinki sitte niin hiljaa, että alko jo vähä jurppimaan. Eikä siellä oikei mahtunu ohittelemaankaa, kun siirrytiin vuoria kohti nouseville poluille. Elimistö alko siinä kuitenki heräillä ja ei aikaakaan, kun aamuinen kakkakello jo kilahtikin! Onneks siinä pysty helposti poikkeamaan lähimmän puskan taakse asioille.

Eka huoltopaikka oli 10 kilsan kohalla ja sinne päästäkseen piti nousta 700 metriä. Meno oli niin verkkasta, että eipä se kovin ihmeeltä tuntunu, saati että siinä olisi aivan uupunu. Noin kilsa ennen huoltoa alko alamäki ja siinä meno alkoi maittamaan varsin hyvin ja ruuhkatki vähä hellitti, niin sai painella omaa vauhtia ja nautiskella. Olin arvioinu saapuvani ruoka-apajille ajassa 1.40 ja kello näyttiki 1.45 kun sinne pääsin. Joten hitaasta junasta huolimatta ihan kohtuu ajassa olin paikalla. Sijotus oli tässä kohtaa 801. (eli melkei viimene!)

10 - 24 km
Tää pätkä oli ennakkoaavisteluissa se pahin. Seuraavaan huoltoon oli 14 kilsaa matkaa ja nousua tällä pätkällä kerty 1400 metriä. Yllättäen ne nousut ei ollukaan nii pahoja, kun olin kuvitellu. Mut välillä jono jopa pysähteli ja muutenki oman vauhdin pito oli yllättävän hankalaa, ku edellämenijät tukki reittiä. Maisemat oli kuitenki varsin hienoja ja niitä jopa kerkes vähä ihastelemaanki. Siellä vuoren harjanteella tuuli aika kovaa ja olikin oikein mukava kaivaa repusta takki päälle ja survoa huppu päässä menemään. Aikaa säästäkseni vedin takin suoraan repun päälle, ni ei tarttenu nii säätää! 
Olo oli edelleen ihan mainio ja onneks siellä tuli myös semmosta nummimaista pätkää, niin ohitteluki kävi helpommaks ja sai painella omaa kyytiä. Tosin se oma kyyti nyt ei mitenkää erityisen kovaa ollu.

mp16.jpg

FullSizeRender.jpg

Pari kilsaa ennen huoltoa ohitettiin reitin korkein kohta (ks. kuva yllä) ja siitä merkistä alettiin pudottaa suht jyrkkää harjannetta suoraan alas. Ja siellä oli kyllä taas tien tukkoja vaikka kuinka, mutta onneks siinä irtokivirinteessä pysty hakemaan myös omia ajolinjoja, joten aika haipakkaa sieltä tultiinki kohti alhaalla siintävää huoltopaikkaa. Kello näytti huoltoasemalla 4.40 ja sijotus oli 737. Eikun koukakoulaa kurkusta alas ja juomapullot taas täyteen menomehua. Tästä eteenpäin ei ollukkaa ku alamäkeä, senkun vaan vyöryisi kohti maalia! Eikun sauvat reppuu ja menoks.

24 - 34 km
Tää pätkä oli ennakkokaavailuissa helpoin, koko matka seuraavaan huoltoon alamäkee! Ja kun sai vähän jäykistyneet kintut virkoamaan siihen loikotukseen, niin sittenhän meno alkokin maittaa. Ja vielä kun eellä polku oli vapaa, niin senkun päästeli menemään. Kylläpä oli mukavaa! Jossain polunmutkassa heitin klassisesti kyljelleen kun liukastuin lehmänpaskaan. Hahahah. No tietty sitte sain taas edellä menneen letkan hännän kiinni ja piti ootella leveempiä pätkiä, että pääs ohi. Pari kilsaa ennen huoltoa polku muuttuki todella jyrkäks betonitieks (ne on jotenki tosi mukavia jalan alla!) ja mun askel alko aika nopeesti lyhenemää. Ja ei aikakaa, ku kispen lennokas alamäkiaskel oli muuttunu suhteellisen lyhyeks köpöstelyks ja sieltä alko takaa puskea väkeä ohi! Voihan saakeli. Huoltoon saavuin kun kello näytti kuus tuntia ja sijotus 690. Ja olihan se oikein mukavaa, ku siellä oli huoltomiehet oottamassa ja Suomen lippukin heilu. 

#kuvaoliskiva

34 - 40 km
Huollosta lähtiessä mainitsin huoltomiehille, että olo alkaa olla hieman perseestä ja saattaapi olla, että ihan kohta alan kanttaamaan. Ja eipä aikaakaan, kun voimat alko hiipumaan. Ja aika tarkalleen 6,5 tunnin kohalla kamelilta katkes selkä. Tai siihen asti mun kunto kesti, sitte alkoki mielenkiintonen osio kisassa. Reitti oli periaatteessa aika tasasta, mutta oikeesti se nousi kokoajan sillä viisii hivuttamalla noin 300 metriä korkeemmalle ja piti ottaa sauvatki taas kätee. Koitin vielä juosta kaikki tasaset paikat, ainaki sillä viisii et tonne seuraavalle merkille asti! Mut ylämäkeen en jaksanu juosta enää yhtää. Onneks oliki ne sauvat käsissä, ni survoin sitte niillä minkä jaksoin. Käsissä oli vielä voimia, joten aikamoiseks hakkaamiseks se meniki. En tosin tiiä vauhdittiko se varsinaisesti menoa mitenkää, mut ainaki omassa päässä tuntu, et koitan vielä olla tarmokas. Tässähä ei tosiaa ollu ku 6 km seuraavaan huoltoon ja 11 kilsaa maaliin, joten laskeskelin et mähän ehin hyvin alle kaheksassa tunnissa maalii. Senku vaan sinnikkäästi teputan eteenpäi. 

Kilsa ennen sitä viimestä huoltoa oli semmonen kunnon penkka kuitenki noustavana. Semmonen reilu 100 nousumetriä ja siihen hyydyin lopullisesti. Voi saatanan saatana, että mää en meinannu päästä sitä ylös. Teki vaa mieli käyä maahan istumaa ja jokaine askel oli edellistä lyhempi (ja hitaampi). Päässä ei oikeestaa ollu enää muuta ajatusta (sen "voi saatanan saatanan" lisäks) kun: älä pysähy. Ja sitä ku hoki vaan ja tuijotti siihe mihi seuraava askel osuu, ni lopulta sain hilauduttua sinne mäen päälle. Ja jopa ohitin kaks vielä väsyneempää kulkijaa siinä nousussa - tosin takaa tuli myös aika virkeitä naisia oikei heittämällä ohi. Ja aijjai, sielläpä huolto sitte mäen laella ootti ja taisin muutaman kupin juoda taas koukakoulaa. Ja läksiäislahjaks tungin kourallisen suolakaloja suuhuni ja hieman tais yskittääki. Tässä kohassa ei ollu virallista väliaikaa, eikä sijotusta.

#kylläsääjaksat

40 - 45 km (Maali)
Olo oli todellakin aivan perseestä. Olin aivan lopen uupunu ja jalat semmoset juoksukelvottomat pökkelöt, jotka ei totellu polvesta alaspäi. Koita ny semmosilla sitte. Koitin kuitenki ja onnistuin jopa juoksemaan siinä semmosia parin sadan metrin pätkiä (!!) kunnes piti aina vähä ottaa kävelyaskeleita. Eessä ootti pari kilsaa tasasta ja viimene alamäki - ja vielä haarukassa oleva kaheksan tunnin alitus. Näillä main tuli taas ohitettua maratonin virstanpylväs ja tällä kertaa sain tusattua siihe aikaa 7.20 h. Enää kolme kilsaa maalii ja sit tää riemuretki olis ohi! Ja viimein se alamäki alko ja mun kello näytti että oltii jo viimesellä kilsalla, voi jehna miten parasta. Kohta tää loppuu!
Sitte päästii sinne kylän raitille ja kattelin, että nyt ei kyllä näy sitä kisahallia, minkä pihassa maalialue on.. Ja matkamittarissa alko olla jo yli 45 kilsaa. Ja sitte (sanonko? no sanon!) voi saatanan saatana, se reitti kurvas ulos sieltä kylästä ja semmosen horisonttii jatkuvan pellon halki! Jumalauta se maalikylä oli vasta siellä tulossa! No jos kamelin selkä oli katkennu jo siellä vähä aiemmi, ni tässä kävi vielä jotai pahempaa. En tiiä millä vertauskuvalla sitä kutsutaa, mutta alko vituttaa nii mahottomasti ja askel ei varsinaisesti muuttunu entistä kevyemmäks. No eihä siinä auttanu ku pistellä tossua toisen etee, ku maalikuulutukset sentää alko sieltä horisontista kuulua. (mun kello oli jotenki seonnu viimesen nousun alla ja näytti ne loppukilsat miten sattuu.. toim.huom)

IMG_9775%20%28kopio%29.jpg
#kyllähänsenaurattaakunmaalinäkyy

Ja sitte lopultaki näin sen maalikaaren ja siellähä oli huoltomiehetki ladun varrella mua kannustamassa. Onneks viimene 50 metriä kohti maalia oli reipasta alamäkee ja ihmiset taputti käsiään, ni löysin jopa vielä jonkun ns. loppukiriaskelee siihe (eli nostin polvea pari senttiä korkeemmalle) ja tömistelin sinne maaliin ja heilutin vähä käsiä. Ja ai että mite mahtavaa, kun sai vihdoinki lopettaa sen taivalluksen ja käyä nojailemaa lähimpää aitaa. Ja arvatkaapa paljo kello näytti? Ni 8.04 
Jumankauta sain kaks tuntia kulumaa siinä viimesellä 11,7 kilsalla. Onkohan kukaan koskaa maailman historiassa käyttäny nii kauan siihe matkaan? Loppusijotus oli 669. joka nyt ei ollut kovin mairitteleva noin 1000 lähtijän joukossa.

IMG_9769%20%28kopio%29.jpg
#sillälailla

Maalissa onneks ootti huoltojoukot ja kisatoverit (jotka oli tullu maalii jo kauan sitte) ja siinä vähä vaihettii kuulumisia. Ei oikei järjestäjän tarjoomat makkarat maittanu, joten lähinki sitte siitä köpöstelemää ähkien ja puhisten kohti hotellia. Vieläki vähä vitutti, mutta sitte ku vihdoin pääs suihkuu ja sohvalle makoilemaa (ja sai erinäisiä ruokia suuhunsa) ni elämä alko taas voittamaa. Ja kuten tunnettua, aika kultaa muistot ja reilu tunti maalin tulon jälkeen päivän koitos alkoki jo tuntumaa iha kohtuulliselta suoritukselta. Etenki ottaen huomioo kaikki lieventävät asianhaarat! hahahah, sen pituinen se. 

#enskesänäkulkee

lauantai, 17. syyskuu 2016

Kehoni on huippuunsa viritetty ansa – ja nyt yskin verta, vol. 2

Moi, otsikkoon viitaten ensimmäisen osan (reilun vuoden takaa) voi lukea täältä. On siis tullu aika tehdä katsaus siihen, miten Etelä-Euroopan vuorilla käytävään kisaan on valmistauduttu. Ja mikäpä diplomisinsinöörille paremmin sopiikaan, kun lukujen vertailu. Se jos mikä kertoo totuuden! Eessä on, ensviikon lavvantaina, Ultra Pirineu niminen koitos Pyreneitten vuoripoluilla, jossa maaliin on matkaa 45 kilsaa ja sinne päästäkseen pitää kavuta 2 500 metriä ylöspäin (ja tulla sitten vielä samanverran myös alaspäin). 

Ja ilmeisestikin näihin pitemmän kaavan kisoihin olis hyvä valmistautua huolellisesti ja pitkän kaavan kautta – ja onneks oonki just silläviisiin taas asialla! hahahaa. Katsotaampa siis aikaansaannokset edeltävän puolen vuoden ajalta. Suluissa vastaava lukema viime vuotiseen Cortinan kisaan valmistautumisesta:

  • Pitkiä, yli 2 tunnin lenkkejä 14 (22) kappaletta, joista pisin 4,5h (6h) hiihto Pyhällä
  • Vauhtikestävyystreenejä 7 (49) kpl
  • Lapsia 1 (0) kpl

Yhteensä puolessa vuodessa urheilua:

  • 190 (240) tuntia,
  • eteenpäin kuljettuna 1 300 (1 900) kilsaa.

Noin. Aivan siis hieno valmistautuminen on alla ja isku on varmastikin just samantyylinen kun viime kesänä (etenkin tota vauhtireserviä on tosi paljo!). Onneks en aatellu jättää tulevan kisan ratkasua loppukirii, joten eiköhä tällä yksvaihteisella koneistolla siitä koitoksesta jotenki selviä! Tässä on siis reilu 4 kuukautta menny palautellessa lapsen teosta ja sen kyllä huomaa. Myös ihan visuaalisesti, sekä myös fyysisesti. Eli varsinaisesti kulku ei oo ihan parasta mahollista, mut sen tavottelun oonki iha suosiolla jättäny enskesää.

Se mitä sentää oon tehny (ehkä) enemmä tässä viimesen parin kuukauden aikana verrattuna viime vuoteen on noi sauvarinne-treenit. Ja oonki hyödyntäny kesäisen kotimaan matkailun tällä osastolla ja nousumetrejä on tunkattu:

IMG_4612.jpg
Pyhällä (ostin muuten sen mökin tuolta järven rannasta, uujee!)

IMG_4707.jpg
Kolilla (tällä melkei 3 tunnin lenkillä oli onneks vetoapuna ja huoltomiehenä mainio the Tommi!)

IMG_4759%20%28kopio%29.jpg
Tahkolla 

P1030132.jpg
Laajavuoressa

savonmaki.jpg
sekä tietty Vaajakosken vuoristossa, Savonmäessä.

Noniin, sitten kisan tavotteisiin! Tällä kertaa tavotteena on ehtiä maalii alle 9 tunnissa, sillä sillon maali menee kii. Ja kyllähän se hieman vituttaa, jos lähtee Espanjaa asti ja jää ilman tulosta! Oon (tietenki) lähössä matkaa suurella itseluottamuksella, että kyllähä mää sen reitin ny tohon aikaan suoriudun. Tää ei perustu yhtään mihinkää, mut sillä mennää (ku muutakaa ei oo)! haha

Toisena tavotteena on jälleen kerran tulla hihkuen maalii. Viimeeks siellä Korttiinassa maalisuoralla tuulettelu ja mahtava fiilis kyllä kruunas sen suorituksen. Joten jospa tälläki kertaa olis hauskaa vielä siinä vaiheessa.

Noniin, ja koska kunto ja isku ei oo mikää jännityksen kohde (koska ne on molemmat hieman perseestä) niin tässä onki viime päivinä eniten kuumottanu se, et mitä makeisia otan kisaevääks! Kas kun eihän sinne ny ihan mitä tahansa voi ottaa, saati että eväsreppuu heitettäs vaa randomilla jotai mitä sattu kaupassa edellisenä iltana olemaa. Ehei. Koska makeisilla (etenki suklaatilla) on aika ratkaseva merkitys henkisen kestävyyden kannalta, nii niihi pitää panostaa. Ja tietty myös fyysiset ominaisuudet ratkasee, et miten kannustimen saa nieltyä (ettei jää vaa semmosee niin sanottuun kannustinloukkoon!). 

Ja kun kispen blogin lukijoissa on varmasti muitaki, jotka painii joskus näiden samojen suurien kysymysten äärellä, ni voinkin jakaa vinkit tähän pohdintaan! Kannattaa siis lähtee liikkeelle sillä ison listan, eli ns, bruttolistan laatimisella. Siihe miettii kaikki herkut, mitä vois kuvitella et tekee mieli jossai pahassa paikassa. Sitte alotetaa karsimine, eli (valitettavasti) siitä listasta pitää tiputtaa nää:

  • Liian sitkeet (kuten vaikka toffee ja viinikumit) ei toimi, ku niitä ei jaksa pureskella ja on vaikee hengittää.
  • Liian tahmeet ja paksut (kuten Mars ja Paksu-Pepe) ei toimi, ku niihi tukehtuu.
  • Liian kovat (kuten Daim ja londondropsit) ei toimi, ku niitä ei jaksa pureskella
  • Liian pehmeet (kuten Milkyway ja neekerinpusut) ei toimi, kun ne muussaantuu jo matkalla ja sit on vaa kädet kauheessa sotkussa
  • Sokerittomat ja light-makeiset ei toimi koskaa, missään tilanteessa, joten niitä ei ees oteta listoille

Näiden speksien perusteella matkaeväiks on nyt Pyreneille valikoitunu laatutuotteet, jotka on helppo syyä ja niihi ei tukehu, ku samalla koittaa kiivetä jotai vuorenrinnettä:

  • Pätkis (se semmone jättiversio, tietty)
  • Suffeli
  • Sukulaku
  • ehkä jotai pipareita, tää on vielä auki

Näillä siis mennää - menestystä ei voi mikää estää! 

kisaterveisin,
joors truuli kispe

tiistai, 13. syyskuu 2016

Mä en muista mitää

Kurnauskis. Kun oon nyt tässä reilut 4 kuukautta harrastanu semmosta hauskaa yökukkumista (kukkuu!) että parin tunnin välein herään ja työnnän buubsin lapsen suuhun. Ja sitten taas parin tunnin päästä uuelleen. Ja sillälailla.
No ei siitä sen enempää, mutta siis sitä piti sanomani et tällä kukkumisella on semmonen lievä sivuvaikutus, et lähimuisti on mennyttä. Eli en muista mitää. Etenkää kenenkää nimiä, saati sitä että sanoinkohan mää äsken jo ääneen tän jutun, mikä mulla oli mielessä.

No tää ominaisuus on hurjan kätevä, etenki kun koittaa elättää itsensä uskottavana bisneskonsulttina. Lisäks siitä on paljon apua esim. kaikissa keskittymistä vaativissa lajeissa. Kuten suunnistuksessa.

Viime viikko oliki oikein hieno suoritus sen suhteen, että ehkä nyt muistan taas paremmi! Viikonloppuna oli nimittäi ohjelmassa taas pyöräsuunnistuksen SM-kisa ja aattelinki käyä sitte siinä viikolla ajamassa pari lenkkiä maastossa, et niinku ajotatsi vähän löytyis taas.

Maanantaina olin aatellu, et ajanki vähän pitemmän ajon. Ku kerran oli menoa muutenki Palokan suuntaa, ni sinnehä voi samalla vaivalla polkee sieltä mettäreittiä. Jossai neljän kilsan kohilla oli lyhyet pitkospuut (josta oon ajanu aika monta kertaa männä vuosina). No siihenku saavuin, vauhti oli oikei hyvä ja aattelin, et paskat mää jaksa mitää jarrutella! Painan vaa menee siitä keskeltä, vauhti korjaa virheet!

En sitte muistanu, et niitä pitkospuita on kuitenki jonkun matkaa ja etenki, et niissä on semmosia rakoja. Ja eipä aikaakaan, kun tajusin että voi saatanaah. Ja sitte se eturengas jo plipsahtiki sinne rakoo ja kisperi paino sarvien yli. Silläviisii katon kautta ympäri ja tanner senku tömis.

IMG_4739%20%28kopio%29.jpg

Hups! Sieltä sitte keräilin luuni tantereelta, korjasin vähä hajonnutta kypärää ja totesin että pyörän sarvet oli vääntyny sen verran killii, et jospa lähenki sitte kotiinpäin! (ja kotona mua kehuttii, et kyllä mää varmaa nyt taas muistan miten pitkospuita ajetaa! hahaha)
Noin. Mutta kuten sanotaa, et jos hepo heittää seljästä ni sinne pitää vaa kiiruusti nousta takasi. Ni eiku kotona sarvet suoraa ja sitte seuraavana päivänä uus yritys. Se meni jo vähä paremmi! 

Lauantaina sitte lähin Lahtee asti taistelemaa suomenmestaruudesta. Vuorossa oli sprinttikisa (josta mulla oli kaiken lisäks mestaruus viime syksyltä puolusteltavana) ja näissä kisoissaha ei iha kauheesti passaa tehä erheitä. Ku niitä ei oikei ehi sitte ajamalla enää korjaamaa, ku matka on nii lyhyt. No siinä sitte lähtökello piippas ja rynnistin matkaa ku mikäki Peter Sagan. Ja ajettuani noin 50 metriä mieleen tuli että voi saatanaah. En muistanu nollata (sitä rasteilla leimaamiseen käytettävää) emittiä, mikä pitää suorittaa lähtökarsinassa. Eiku takasin hakemaan se nollaus ja siinähä se mestaruus sitte jo meniki. Ei paljo pronssisija tällä kertaa laulattanu, ei. 

smpysu.jpg
Maalissa onneks ootti huoltomiehet, joita ei paljo kiinnostanu tuliko kultaa vai ei. Mut onneks pääs kuitennii mitalikaffeelle ja kaakulle, se on aina hauskaa! Ja kenties enskerralla sitte muistan, et mitä siellä lähtöpaikalla pitikää tehä.
Ensviikolla sitte tanner tömisee Pyreneillä, tästä vielä ennakkopalat tulossa lähiaikoina. Stay tuned! haha

 

maanantai, 22. elokuu 2016

Elokuun elosteluja

Hiiohoi! 

En muistanukkaa vielä kertoo, et käväsin tossa muutama viikko sitte Pyhätunturilla! Ja kyllähän se on kesälläki mahtava paikka. Ja tällä kertaa agendalla oli myös pisneksiä, nimittäi mökkipisneksiä! Jummijammi - tässä voi nimittäi iha lähipäivinä käyä sillä viisii et musta tulee mökin omistaja. Ja se jos mikä on mahtavaa.

IMG_4612.jpg
Bongaa kuvasta kispen mökki!

Noniin, oon saanu taas hiljallee urheilun ja jopa juoksemisen hännänpäästä kiinni. Ja mullahan oli tosiaa semmone nerokas ajatus tossa keväällä, et pikkunaperon pyöräyttämisen jälkeen on 4,5 kuukautta aikaa nousta jaloillee ja sitte eiku Pyreneitten vuoripoluille juoksemaan 45 kilsan kisaa. Ja tässä 3,5 kuukauden aikana oon huomannu, et mun fantasiat ei aina ihan täsmää arkitodellisuuden kanssa. Et ihan nii sukkelasti se paluu urheilun pariin ei käyny, ku olin kuvitellu.

No mut jonku kuukauden verran oon jo päässy iha juoksun makuun ja tässähä on vielä peräti 5 viikkoa aikaa hieroa kuntoa ja totutella elimistö pitemmän kaavan teputukseen. Ja oonkin laatinu semmosen lähestymistavan tähän asiaan, et viikossa olis 3 pääharjotusta:

  1. reipas lenkki 
  2. pitkä lenkki
  3. ylämäkeen suuntautuva harjotus

Ja loput päivät teen sitte mitä viitsin. Eli vähä voimailen salilla, pyöräilen tai juoksen. Varsinaista tuntien keräilyä en oo nyt jaksanu harrastaa, saati iha hirveesti stressailla asiasta.
No katsotaampa sitten vaikka tästä elokuulta miten tää aikomus on toteutunu! (Laitoin oikei värikoodit!)

Elokuun eka viikko:

Ma: Juoksu 1.00 h
Ti: -
Ke: Juoksu VK, 3 x 1 km vedot (jostainha ihmisen pitää alottaa!)
To: Pyöräily 1.00 h + puntti 0.45h
Pe: Puntti 0.45h
La: Juoksu 1.15 h (jostainhan ihmisen pitää alottaa, vol. 2)
Su: Sauvarinne 1.40h
Yht. 7 tuntia!

IMG_4636.jpg

Elokuun toka viikko:

Ma: Pyöräily 1.00 h + puntti 0.45h
Ti: Juoksu 1.45 h
Ke: Puntti 0.45h
To:  Juoksu VK, 4 x 1km vedot (huomasitko! kehitys kehittyy!)
Pe: Puntti 0.30 h
La: Kävely pitkin mettiä 1.10 h
Su: Sauvarinne 1.35 h

Yht. 8 tuntia!

IMG_4701.jpg

Elokuun kolmas viikko:

Ma: Puntti 0.45 h + juoksu 1.00 h
Ti: Maastopyöräily 0.50 h
Ke: Juoksu 0.30 h + suunnistuskisa 0.30 h
To: Puntti 0.30 h + juoksu 0.30 h
Pe: Juoksu 2.20 h
La: Pyöräily 1.00 h
Su: Sauvarinne 1.15 h
Yht. 9 tuntia!

IMG_4694.jpg
JyPSin cup-ajot poljettiin oikein mainiossa kesäkelissä!

 

Kyllähän tässä siis jotain on tapahtunukki, mutta aika kaukana on vielä loiston päivät. Saati ne päivät, että juoksuaskel tuntuis jotenki kevyeltä. Tai vetävältä. Eka parin tunnin lenkki oliki semmone koitos, että huh huh.

IMG_4698.jpg
Pitkän lenkuran päätteeksi on tapana levähtää hetki tuossa eteisen rapulla!


No enskesänä sitte taas kulkee!
heissulivei, toivoo kispe

tiistai, 19. heinäkuu 2016

Hei hei heinäkuuta

Noin, nythän on heinäkuun puolivälikin taittunut ja vaikken nyt tiiä mitä tää merkkipaalu merkitsee maailman historiassa, nii omassa elossa toki oikein merkittävää. Olin nimittäin aatellu sillä viisii, että kyllähän mää jo heinäkuussa sitte juoksen. Ja totta tosiaan, viime viikko oli ensmäine ikäänkuin urheiluviikkoa muistuttava kokonaisuus! Ja kävin peräti kolmesti juoksemassa! Lähettii viime viikolla sitä paitsi oikei meren äärelle mökkeilemää, Merimaskuun asti (joka on siellä Naantalin kulmilla!), Ja samalla pääsin sitte vähä siellä päin asuvien juoksutovereiden jonon jatkoks paikallisille poluille. Kas näin se viime viikko meni!

IMG_4575..jpg
Kyllähän tämmösessä paikassa kelpasi mökkeillä!

Ma: Juoksu 1.10h (ooooh ja vielä kerran ooh, yli tunnin juoksu!)
Ti: tässä toimin maantiepyöräilijöitten huoltomiehenä, eli makasin sohvalla ja myöhästyin sovitusta huoltopisteestä! haha
Ke: Juoksu 1.15h 
To: Pyöräily 1.00h 
Pe: Pyöräily 1.00h + puntti 0.45h
La: Juoksu 1.45h (herran jestas!)
Su: Puntti 1.00h

Yhteensä jotain kaheksan tuntia!

No sitte pitää vielä mainita, ku tossa matkalla kävin jossai pistrossa syömässä ja vilkasin siinä huvikseni myös sitä lasten listaa. Ei sillä, et kispen poikanen ny vielä mitää nauravia nakkeja söis, mutta noin niinku iha mielenkiinnosta. Et mitä siellä oikei on tarjolla. Ni voi saatana, sehän oli aivan ihmisen pilkkaa (eikö lapsetkin oo ihmisiä?). Siellä normilistassa oli siis ihan hauskoja juttuja, mitä nyt tommosissa pistro-tyyppisissä usein on. Ni lasten listalla oli kolme vaihtoehtoo:

1) Lehtipihvi, ranuleita ja ketsuppia
2) Nakkeja, ranuleita ja kepsuttia
3) Lihapullia, ranuleita ja kepsuttia

Voi jumalauta, ketsuppia! Sekö on se aterian kruunu? (suutuin aikoinaa sydänjuuriani myöten eräässä ns. itämaisessa ravintolassa jossa tilasin nuudeleita. Ja ne toi mulle lautasen jossa oli spakettia. Ja siihe vielä lisäks ketsuppipullon. Ai kristus, joku tolkku ihmisen loukkaamisessaki pitää olla!) No niin siis paitsi että lapsien annos kruunataan ketsupilla, ni mitä saatanan ruokaa nakit ja ranet oikei on? Kuka aikuinen haluis tommosen annoksen ravintolassa? Kuinka vaikeeta on tehä niistä aikuisten annoksista vähä pienempää versiota tenaville?

Nonii, se kävi selväks. Kisperille ei oikei nauravat nakit uppoo! Mutta se mikä uppoo on noi vatelmat. Ja voi jummijammi, nyt on nimittäi taas SE aika vuodesta ku niitä saa! Ainaki Jyväskylän korkeudella mettät alkaa olla iha piripinnassa vattuloita ja aijai ku niitä on mahtavaa tunkea suuhun kesken lenkin. Ja iltasin voi polkasta toho lähimettää ja hääräillä siellä puskissa sitte pitempäänkin.

IMG_4521.jpg
Onneks kesällä voi myös käyä loiskauttamassa metsälampeen kesken lenkin!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! 
t. kispe

  • No kukas tää on!

    Kaisa, Jyväskylä

    kispenploki (äts) gmail.com